- To
Players Night – vastassa OLS ja Classic
Westend Indians osallistuu tulevana lauantaina Tampereella pelattavaan Players Night –turnaukseen. Kyseessä on liigajoukkueiden harjoitusturnaus, jossa Indians kohtaa saman päivän aikana sekä vuoden takaisen liiganousija OLS:n että viime kevään pronssimitalisti Classicin.
- To
Tribal Cup 2013 – ilmoittautuminen käynnissä!
Perinteinen Tribal Cup järjestetään jälleen syyskuussa juuri kilpailukauden kynnyksellä. Westend Indiansin junioriturnaus on yksi syksyn suurimmista salibandyturnauksista, viime vuonna mukana oli huikeat 130 joukkuetta! Tribal Cup pelataan Espoon parhaimmilla areenoilla ja joukkueet mittelevät paremmuudestaan kaikissa ikäluokissa (A-F).
- To
SM-karsintoihin 17 päivää
Westend Indiansin C-tyttöjen edustusjoukkue palasi tiistaina 6.8. joukkueharjoittelun pariin juhannuksesta alkaneelta kuuden viikon omatoimijaksolta. Iso osa joukkueesta pääsi mailan varteen jo menneellä viikolla Salibandyliiton Talenttileirillä Tahkolla. Loppusuora valmistautumisessa elokuun lopun SM-karsintoihin on nyt vauhdissa.
- To
Heimo Åbergin Linjan kyydissä jatkossakin
Westend Indians ja Åbergin Linja jatkavat yhteistyötä myös tulevilla kausilla. Indiansin joukkueet matkaavat Åbergin Linjan kyydissä ympäri Suomen kilpailukauden aikana sekä lukuisissa turnauksissa läpi vuoden.
- To
TPS:sta 8-5 voitto harjoitusottelussa
Westend Indiansin miesten edustusjoukkue leireili perjantaista sunnuntaihin 2.-4.8., joista kaksi jälkimmäistä päivää vietettiin Kisakallion urheiluopistolla. Perjantaina Otahallilla aloitettu leiri päättyi Kisakalliossa harjoitusotteluun TPS:aa vastaan. Syksyn toinen harjoitusottelu toi 8-5 (0-2,1-2,7-1) voiton, kun Indians kiri vahvan kolmannen erän turvin TPS:n ohi.
- To
Kisakallion leireilyä ja treenimatsi
Joukkue piti kahden päivän leirin Kisakallion tutuissa maisemissa. Normitreenien lisäksi leirin päätteeksi otettiin treenimatsi vs TPS. Leirin anti meni alun hapuilun jälkeen reilusti plussalle ja tästä on hyvä jatkaa matkaa kohti kolmen viikon päästä odottavia SM-karsintoja.
Vanhemmat uutiset
- To
Kiri jäi hiukan vajaaksi
Marraskuun koitoksessa mentiin tasoissa puolet ottelusta, kunnes Rangers laittoi myllyn pyörimään(3-10 tappio Inkkareille). Tänään oli tahti toinen, mutta ihan ei rahkeet riittäneet rinnalle asti vaikka tuimasti loppuun asti taisteltiinkin.
- To
Classic otti toisenkin kiinnityksen jatkoon
Westend Indians ja Classic kohtasivat puolivälieräsarjan toisessa ottelussa sunnuntaina Espoossa. Perjantaina jatkoajalle edenneen ensimmäisen kamppailun tasoista toista kohtaamista ei nähty, sillä Classic tyylitteli Heimon hyvän alun jälkeen selkeään 5-12 voittoon.
- To
Selvät voitot Rangersista ja SB Heinolasta
C-tyttöjen SM-sarjan toiseksi viimeinen runkosarjan turnaus Porvoossa kasvatti Westend Indiansin C-tyttöjen edustusjoukkueen pistesaldoa jälleen neljällä pisteellä. Kirkkonummi Rangers taipui maalein 6-3 ja SB Heinola lukemin 7-1.
- To
Niskanen: ”Hirveä halu voittaa”
Westend Indians pelasi ensimmäisen puolivälierän perjantaina Tampereella. Indians laittoi viime kevään pronssimitalisti Classicin tiukoille ja taipui vasta jatkoajan jälkeen lukemin 7-6. Ottelu oli ensimmäinen Salibandyliigan pudotuspeliottelu käytännössä koko Heimolle.
- To
Heimo repi, raastoi ja taisteli – ei palkintoa
Westend Indians ja Classic aloittivat puolivälieräsarjan huipputasaisella väännöllä. Kotijoukkue Classic oli lähes kaksi erää maalien valossa askeleen edellä, mutta Sami Niskasen 4-4-tasoitus rangaistuslaukauksesta toi maukkaat asetelmat kolmanteen erään. Lopulta 6-6-tilanteessa edettiin aina jatkoajalle, jonka ensimmäisellä minuutilla Classic iski voittomaalin ja samalla ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan.