Indiansin päävalmentaja Mikko Laurikainen oli erittäin
tyytyväinen leirin antiin.
-Saatiin varmasti se, mitä täältä lähdettiin hakemaan.
Leirin tavoitteet täyttyivät enemmän kuin hyvin, totesi Laurikainen viimeisen
ottelun jälkeen.
Ruotsin-turnaus oli katsaus sekä pelaajistoon että joukkueen
pelitapaan. Ruotsalaiset joukkueet antoivat loistavaa oppia fyysisestä pelistä
sekä yksilötaidosta.
-Nähtiin ne ongelmakohdat, mitä meillä on 1vs1 pelaamisessa
ja maalintekotaidossa. Näillä osa-alueilla olivat suurimmat erot meidän ja
ruotsalaisten välillä, analysoi Laurikainen.
Neljän päivän leiri antoi liiganousijalle jälleen paljon.
Valmennukselle kertyi vajaa 300 minuuttia videodataa, jota analysoitiin yhdessä
joukkueen kanssa jo leirin aikana.
-Mentiin turnauksen aikana huomattavasti eteenpäin
ensimmäisestä pelistä. Linköpingiä vastaan ruotsalaisten kovuus tuli kuitenkin
yllätyksenä, vaikka olimme yrittäneet valmistautua siihen. Kaksi jälkimmäistä
peliä oli ihan miehekästä pelaamista ja pystyttiin rakentamaan maalipaikkoja,
näki Laurikainen.
-Pelin ulkopuolella pidettiin hyviä videopalavereja ja
silläkin puolella saatiin kauden parhaat tulokset tähän mennessä.
Jos turnauksessa pelatut kolme ottelua olisivat olleet
sarjapelejä, olisivat tappiot harmittaneet menetettyjen sarjapisteiden
muodossa. Kolme kovaa ottelua toivat kuitenkin joukkueelle tuloksesta
riippumatta arvokasta kokemusta kansainvälisistä otteluista.
-Joukkue osoitti leirin aikana, että pystyy oppimaan asioita
ja oppi varmasti tästä viimeisestä pelistäkin, vaikka väsymys alkoi näkyä
loppua kohden, summasi Laurikainen joukkueensa suorituksen koko leiriltä.
Elitturnering 2013
Linköping, Ruotsi:
- Linköping – Indians 11-3
- Indians – Sirius 2-4
- Indians – Åby 4-5
Westend Indians pelaa syksyn viimeisen harjoitusottelun tulevana
lauantaina, kun Loviisan Tor saapuu Indiansin vieraaksi Tapiolan UH:lle.
Ottellu alkaa kello 14.00. Miesten Salibandyliigan avauskierros pelataan
perjantaina 20.9.2013, jolloin Indians haastaa Tapanilan Erän.
// Sofia Rancken