-Iso tasonnosto eilisestä. Tänään oltiin pelaamassa eikä
pelkäämässä, tiivisti Indiansin päävalmentaja Mikko Laurikainen ottelun
jälkeen.
Indians aloitti lauantaipäivän videotehtävillä, joissa
edellisillan kentällisille jaettiin muistitikuilla omat vaihdot ja annettiin
analysointitehtäviä. Reilun tunnin ryhmätyöskentelyn jälkeen joukkue kokoontui
ja kävi yhdessä läpi näkemyksiä ottelusta.
-Pidettiin hyvä palaveri aamulla ja saatiin vietyä omaa
juttua eteenpäin, kertoi Laurikainen joukkueen valmistautumisesta toiseen
otteluun.
Kahden liiganousijan välinen ottelu oli tasaista vääntöä
ensimmäisistä vaihdoista lähtien. Indians tuhlasi omat maalipaikkansa sekä
yhden rangaistuslaukauksen eikä onnistunut kuin kahdesti maalinteossa.
-Maalipaikoissa oltiin tänään aika munattomia, se tässä
lähinnä harmittaa, myönsi Laurikainen ottelun jälkeen.
-Uskallettiin tehdä omia juttuja ja siihen voin olla
tyytyväinen. Rutkasti jäi kuitenkin parannettavaa enkä tietenkään ole
tyytyväinen lopputulokseen.
Westend Indians kohtaa turnauksen päätösottelussa Ruotsin
toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Åbyn. Ottelu alkaa kello 11.00
Suomen aikaa.
Joukkue palaa Suomeen maaantaina aamupäivällä ja viettää
kaksi päivää vapaata ennen harjoitusten jatkumista. Tulevalla viikolla
joukkueen pelaajat myös vierailevat seuran juniorijoukkueissa, kun torstaina
5.9. vietetään kauden ensimmäistä kummipäivää!
Ennen sarjakauden alkua Indians kohtaa viimeisessä
harjoitusottelussa Loviisan Torin Tapiolan UH:lla lauantaina 7.9. kello 14.00.
// Sofia Rancken