Ti 18.04.2023

Uuden CS:GO -joukkueen ensimmäinen koitos ohi

CS:GO –joukkue jäi Elisa Open Suomen 5. kauden karsintoihin – "Kuitenkin positiivinen fiilis"

Elisa Open Suomi 5. kauden karsinnat käytiin edeltävänä viikonloppuna. Heimon uudistunut CS:GO -joukkue osallistui karsintoihin.

Karsinnat olivat kaksipäiväiset ja molempien päivien voittajat lunastivat paikkansa pääturnaukseen. Karsintojen pelit pelattiin bo1 –pelimuodolla, eli jokaisella ottelulla oli tärkeä merkitys. Kierroksia kumpanakin karsintapäivänä oli 5. 

Ensimmäisenä karsintapäivänä Heimo eteni neljännelle kierrokselle voittamalla kolme vastustajaa; Bue, Iandodgers sekä Vitonen mutta RoundsGG oli Heimoa parempi voittamalla 16-6. Näin Heimon sijoitus ensimmäisen päivän karsinnoista oli kuudes sija.  

Toisena karsintapäivänä oli uusi mahdollisuus, Heimo voitti jälleen kolme vastustajaa, mutta SAMPO vei pidemmän korren jatkoajalla voittamalla ottelun 19-15, sijoitus toisen päivän karsinnoista oli kolmas sija. 

– Karsinnat eivät menneet tavoitteiden mukaan, ensimmäisenä päivänä häviö Roundsille oli meiltä huonoa ja unista peliä. Seuraavana päivänä voitettiin hyvin ne joukkueet ketkä pitikin, mutta Sampan ja Arvidin mixille (SAMPO) tiukka jatkoaikahäviö Ancientissa. Kaksi huonoa erää meiltä ratkasi ja finaalipaikka jäi saamatta. Kuitenkin positiivinen fiilis, tämän joukkueen henkinen kantti on kunnossa ja tästä hyvä jatkaa töitä, toteaa valmentaja Kristo Lindfors positiivisena. 

ESEA pelit sen sijaan jatkuvat kovaa vauhtia. Tällä hetkellä Heimo on voittanut yhden ja hävinnyt yhden. Ottelut jatkuvat tänään 18.4.2023.