- To
Edessä tuplaviikonloppu
Westend Indians pelaa tulevana viikonloppuna ensin lauantaina kotihallissaan SB Vaasaa vastaan ja matkaa sunnuntaina Kuopioon SB Welhojen vieraaksi. Viiden pelatun ottelun jälkeen Indiansilla on seitsemän sarjapistettä ja joukkue on Divarin sarjataulukon kolmannella sijalla.
- To
Seurahistoriaa – ensimmäisenä SM-sarjaan
Westend Indiansin C-tyttöjen kilpajoukkue on varmistanut paikkansa C-tyttöjen SM-sarjassa, missä Suomen mestaruudesta taistelee maan kymmenen kovinta joukkuetta. SM-sarjan paikka ratkesi jo toiseksi viimeisessä turnauksessa Indiansin voitettua pahimman kilpailijansa SB-Pron maalein 5-1.
- To
Koskela ”Saatiin pidettyä pakka kasassa”
Toni Koskela (2+1) oli Indiansin tehokkain pelaaja Keravalla perjantaina pelatussa Blackbirds-pelissä. Koskela palkittiin yhdellä K-rauta pisteellä ottelun päätteeksi.
- To
Kaksi pistettä Keravalta
Westend Indians matkasi perjantai-illaksi Keravalle Blackbirdsin vieraaksi. Ottelu oli varsin rikkonainen ja molemmat joukkueet kärsivät kuusi kahden minuutin rangaistusta. Indians oli kuitenkin vahvempi tasaviisikoin pelatessa ja haki vieraspisteet Keravalta lukemin 5-7.
- To
Westerholm ”oman pelin onnistuttava”
Westend Indians kohtaa kauden viidennessä ottelussa keravalaisjoukkue Blackbirdsin. Toista kauttaan Indiansissa pelaava puolustaja Lauri Westerholm näkee joukkueensa parantavan esityksiä viikko viikolta uuden pelitavan vakiintuessa. Harjoituksissa pääpaino on tällä hetkellä pallollisessa pelissä ja siihen keskitytään myös perjantaina.
- To
Perjantaina Keravalle
Westend Indians matkaa perjantaina Blackbirdsin vieraaksi Keravalle. Neljän pelatun ottelun jälkeen Indians on sarjataulukossa pisteen keravalaisia edellä, kun Indiansilla on kahden voiton lisäksi tasapelipiste viime viikonlopulta. Blackbirdsin sarakkeessa on voitot Top Teamistä ja FoSusta, mutta tappiot SalBalle ja ÅIF:lle.
Vanhemmat uutiset
- To
Salibandyliiga jatkuu maanantaina Turussa
Westend Indians palaa maaottelutauolta Salibandyliigan pariin maanantaina 11.11., kun joukkue matkaa Turkuun TPS:n vieraaksi. Reilu kahden viikon ottelutauko alkaa olla historiaa ja Salibandyliigan ensimmäinen neljännes käytännössä pelattuna.
- To
”Hunajata hunajata” x 7
TPS laittoi eilen turkulaisten maalibiisin soimaan ja kun Inkkarit osui kerran vähemmän niin tiukka tappio plakkariin Turun reissulta. Tepsi nousi SM-sarjan piikkipaikalle kun Inkkarit vaeltaa kahden pelin tappioputkessa.
- To
Kovaa kyytiä 1. ottelukierroksella
Uusi joukkueemme sai heti kovaa kyytiä, kun vastustajina oli AC Haki ja Tiikerit
- To
Tiukka harkkapeli Grani-Indians Black 5-6
Indians Black-00 pelasi tasaisen ja jännittävän harkkapelin Granin kanssa. Lopputulos kovan taistelun jälkeen 5-6.
- To
Tule mukaan harrasteryhmiin ja -joukkueisiin
Westend Indians täydentää jatkuvasti joukkueita ja ryhmiä. Heimon salibandytarjonnasta löytyy toimintaa aina perheen pienimmistä aikuisten harrastejoukkueisiin. Kerho- ja harrastetoimintaan on helppo liittyä ympäri vuoden!