- To
NST ryösti pisteen Espoosta
Heimon runkosarjan viimeinen kotiottelu päättyi pistejakoon, kun putoamista vastaan taisteleva NST kävi nappaamassa pisteen Otahallin perjantai-illasta. Heimo johti vielä viimeisellä minuutilla, mutta NST tasoitti pelin vain 11 sekuntia ennen kolmannen erän päätössummeria.
- To
NST Heimon viimeinen vieras
Perjantai-illassa pelataan Heimon viimeinen runkosarjan kotiottelu, jossa vastaan asettuu Lappeenrannan NST. Heimolla on enää neljä ottelua aikaa kuroa OLSin kolmen pisteen kaula umpeen ja napata pudotuspelipaikka itselleen.
- To
Heimon hurja kiri toi pisteen Turusta
Turussa täydet pisteet näyttivät vielä viimeisen minuutin alkaessa menevän kotijoukkue TPS:n pussiin, mutta Heimo oli eri mieltä. Heimo nousi tasoihin kahdessatoista sekunnissa joukkueen ollessa tappiolla kahdella maalilla vielä 21 sekuntia ennen päätössummeria.
- To
Heimo Turkuun vierailulle
Kautta on enää viisi ottelua jäljellä ja Heimo jatkaa pudotuspelipaikkansa hakemista ottelussa TPS:ää vastaan. Tärkeitä pisteitä on jälleen jaossa, kun Miesten Edustus yrittää kuroa OLSin neljän pisteen etumatkaa kiinni.
- To
Hyviä Jatkosarjan pelejä 05 Yellow pojilla
Hyviä Jatkosarjan pelejä 05 Yellow pojilla
- To
Espoon herruus Oilersille
Oilersin viimeistely kahdessa jälkimmäisessä erässä ei jättänyt epäselvyyttä voittajasta. Heimo johti ensimmäisen erän jälkeen vielä 2-0, mutta tämän jälkeen Oilers painoi kaasua ja painoi ohi. Voitto irtosi selvin 2-8 lukemin.
Vanhemmat uutiset
- To
Heimo on parsittu, Tiipii täyteen lauantaina
Heimon härkäviikko päättyy lauantaina kotiotteluun, jossa vastaan tulee vieraita kaukaa pohjoisesta, OLS. Poppamies Laurikainen apulaisineen on parsinut soturit kasaan viime viikonlopun jäljiltä ja tavoitteena on kauden kolmas voitto.
- To
Heimolta loppui bensa mestarien vieraana
Heimon edustusjoukkueen pelaajien hurja 72 tunnin kestävyysajo päättyi maanantaina koneen hyytymiseen Tampereella Classicin vieraana. Espoolaisten startti oli sähäkkä, mutta kolmas täysivauhtinen rypistys lyhyessä ajassa oli liikaa ja hallitseva mestari voitti 9–3.
- To
Sinnikäs Heimo kiri rinnalle ja ohi Mansessa
Heimo jatkoi Salibandyliigan aloittanutta "hämäläistä härkäviikkoaan" voitolla Kooveen vieraana lauantaina. Se osoitti henkistä kanttia nousemalla viimeisellä kympillä tasoihin kolmen maalin takaa. Pisteet 2+3 kerännyt Heikki Iiskola nousi samalla liigan pistepörssin jaetulle kärkisijalle.
- To
Heimo puhalsi KrP:n kumoon sarja-avauksessa
Heimon edustusjoukkue kukisti perjantai-iltana Nokian KrP:n maalein 7–4. Kotijoukkueesta Otahallissa osuivat Miko Summanen, Valtteri Kainulainen, Eetu Nykänen, Otto Lehkosuo ja Aaro Astala. Summanen ja kapteeni Kainulainen tekivät kaksi maalia mieheen.
- To
Heimon kausi alkaa hämäläisellä härkäviikolla
Salibandyliigan sarjaohjelman laatija ei anna Heimolle pehmeää laskua tosipeleihin. Joukkue pelaa reilussa viikossa peräti neljä kertaa. Yksi otteluista on hallitsevan mestarin Classicin kotiluolassa. Urakka alkaa tänään perjantaina kotiottelulla Nokian KrP:tä vastaan.