- To
Pudotuspelipaikka ratkeaa Seinäjoella
Viimeiset runkosarjan ottelut pelataan lauantaina. Heimo ja OLS taistelevat molemmat kahdeksannesta sijasta, mikä oikeuttaa pääsyyn pudotuspeleihin. Heimo kohtaa lauantaina SPV:n ja OLS Kooveen.
- To
Jatkoajan uhkapeli toi tärkeät kaksi pistettä
Nokialla nähtiin hyvin vähämaalinen ottelu, jossa puolustukset pelasivat maalivahtien ohella erinomaisesti. Tasainen ottelu ratkesi lopulta vasta jatkoajalla, kun Heimo haki tärkeitä voittoa ilman maalivahtia. Elintärkeät kaksi pistettä matkasivat Heimon mukana Espooseen lukemin 3-4.
- To
Heimo Kristittyjen Palloilijoiden vieraaksi
Kaksi peliä jäljellä ja neljä pistettä tarjolla. Heimo kohtaa runkosarjan toisiksi viimeisessä ottelussa Nokian KrP:n vieraissa. OLS on edelleen kahden pisteen karussa ja voitto olisi tiistai-illassa kairattava, jotta pudotuspelipaikka olisi vielä omissa käsissä.
- To
Arvokas vierasvoitto tuomisina Tampereelta
Heimo kävi ryöstämässä Tampereelta kaksi pistettä ja nousi runkosarjassa tasapisteisiin OLSin kanssa. Tilanne oli vielä tasan kolmannen erän alkaessa, mutta Heimon viimeisen erän alun pyrähdys riittivät tuomaan pisteet Espooseen lukemin 6-9.
- To
Heimo lähtee vuoren valloitukseen
Westend Indiansin loppukauden pelin henki on selvä: kolmesta ottelusta on pakko saalistaa kaksi pistettä enemmän kuin OLS. Päävalmentaja Stefan Korhonen niputtaa loppukauden tärkeimmät ottelut.
- To
Taistelu pudotuspelipaikasta kiihtyy
Heimo lopettaa runkosarjansa kolmen ottelun vieraskiertueeseen, jossa vastaan asettuu Koovee, Nokian Krp ja SPV. Pudotuspeliviivaan on kaksi pistettä matkaa ja kirivaihde aloitetaan perjantaina Kooveen vieraana Tampereella.
Vanhemmat uutiset
- To
Happee nurin – Heimo hattukauppaan ja kotiin
Hattukauppojen auki pitäminen ei liene kannattavaa liiketoimintaa lauantai-iltaisin, mutta Jyväskylässä olisi tänään ollut myöhäisiä asiakkaita Espoosta. Heimo vieraili Salibandyliigaa puhtaalla pelillä johtaneen Happeen luona ja voitti 8–5.
- To
Kauden avauksesta hyvää tulosta!
C1 Edustus on pelannut kauden alkuun kaksi kotipeliä ja yhden vieraspelin.
- To
Heimolla hyvät treenit – Sievänen palaa askiin
Miesten edustusjoukkue on saanut rauhassa palautua Salibandyliigan vauhdikkaasta alusta. Heimo matkaa lauantaina Jyväskylään Happeen vieraaksi. Alla on hyvä treeniviikko ja matkassa mukana luottosoturi Mikael Sievänen, jonka alkukausi meni sairasteltalla.
- To
Hengetön Heimo hävisi härkäviikon päätteeksi
Edustusjoukkue hävisi lauantai-iltana kotihallissa OLS:lle maalein 3–6. Ottelun parasta antia heimolaisittain oli Heikki Iiskolan kaksi komeaa maalia.
- To
Aaro Astala vaihtoi hiekkakentät kaukaloon
Yksi Heimon tähtipelaajista tällä kaudella on eittämättä Aaro Astala, 20. Maajoukkuekutsunkin saanut hyökkääjä haluaa päästä peliurallaan pitkälle ja opiskella samalla. Mutta miksi ihmeessä maalintekijällä on paidassaan peruspakkien numero 2?