- To
Aamutreeneissä opitaan yhteisöllisyyttäkin
Heimo tarjoaa vanhemmille junioreilleen aamutreenejä oivana lisämahdollisuutena kehittää omia taitojaan. Aamuharjoitukset on tarkoitettu kaikille yli 12-vuotialle.
- To
Talenttitreeneissä kehitetään lajitaitoja
Heimossa tarjotaan junioreille mahdollisuus lisäharjoitteluun talenttitreenien muodossa. Näissä harjoituksissa juniorit treenaavat oman ikäluokkansa kanssa henkilökohtaisia taitoja, jotka auttavat pelaajia kehittymään kokonaisvaltaisesti salibandypelaajina.
- To
Sporttirieha riemastutti koululaisia
Espoolaiset urheilun suurseurat yhdistivät voimavaransa koululaisten iloksi.
- To
Niin pelaat kuin treenaat!
C2 Edustus on treenannut ahkerasti. Koska aluesarjan turnauspäiviä on marras-joulukuussa vain kaksi, pelituntumaa ja kehityskohteita haetaan harkkapelien kautta.
- To
Eliittisarjan avauspelejä ja salibandypäivää!
Marraskuun 19. oli C2 Edustukselle päivä lajin parissa kellon ympäri kun omien sarjapelien lisäksi vietettiin Espoon Salibandypäivää.
- To
Heimon juniorimaalivahdeista liigamuureiksi
Kuten muissa suomalaisissa joukkuelajeissa, sekä urheiluseuroissa, myös Heimo panostaa maalivahteihin. Nuo tärkeimmät yksilöt joukkueessa saavat Heimossa erinomaista yksilövalmennusta ja pitävät huolen tulevien liigamaalivahtien kehityksestä.
Vanhemmat uutiset
- To
Heimolaiset: Petri Ruohonen ei pääse kaukalosta
Heimon C1-poikien valmentajat ovat kokenutta joukkoa. Joukkueen valmentajista peräti kolme sai joulukuun derbyn yhteydessä palkinnon kymmenvuotisesta urasta keltamustissa. Yksi heistä on Petri Ruohonen.
- To
Ärsytetty Heimo teki selvää jälkeä OLS:sta
Heimon edustusjoukkue porskuttaa Salibandyliigassa viiden ottelun voittoputkessa. Tuorein pistepotti tuli Oulusta sunnuntaina. Kotijoukkue OLS tuli tyrmätyksi, kun kahden erän jälkeen Kastellin monitoimitalon tulostaululla loistivat numerot 0–8. Päätöserässä vieraat hieman hölläsivät ja ottelu päättyi 5–10.
- To
Heimolla 24 tunnin risteily halki Suomen
Edustusjoukkue on saanut harjoitella viikon rauhassa. Sunnuntaina se lähtee kokonaisen vuorokauden kestävälle reissulle Ouluun. Matkan tarkoituksena on tietenkin jatkaa neljän ottelun mittaista voittoputkea.
- To
Heimolaiset: Tommi Turunen, 300 inkkarin opas
Heimon toimintaan on osallistunut 25 vuoden aikana tuhansia lapsia ja nuoria. Heistä melkoinen joukko on jossain vaiheessa harjoitellut salibandyä Tommi Turusen valvovan silmän alla.
- To
Heimo pyrähti voittoon vauhtikamppailussa
Heimon edustusjoukkue ja LASB pelasivat perjantaina Otahallissa hyvätasoisen salibandyottelun, jossa pidettiin vauhtia täydet 60 minuuttia. Myös maalivahdit onnistuivat, joten lopputulokseksi kirjattiin Westend Indiansin 4–2-voitto.