”Tulin lajin pariin klassisesti pojan perässä. Sitten treeneissä tarvittiin apuvoimia…”, Ruohonen muistelee.
Ehkä hän ei silloin arvannutkaan, että säbä veisi mukanaan.
”Vahingossa astuin kaukaloon ja sieltä ei ole pois päässyt”, Ruohonen naurahtaa.
Hän on luotsannut Heimossa vuosituhannen vaihteen molemmin puolin syntyneitä junnuja. Vanhimmat opissa olleet ”pikkuinkkarit” ovat jo A-nuorissa ja yksi heistä on se alkuperäinen syyllinen, jonka vuoksi Petri Ruohonen Heimoon tuli.
”Oskari pelaa A:n kakkosjoukkueessa ja valmentaa vuonna 2007 syntyneitä poikia. Lisäksi hän on erotuomari”, isä-Ruohonen kertoo jälkikasvustaan.
Samaisessa joukkueessa pelaa myös toisen palkitun Heimo-valmentajan Tommi Turusen Roope-poika. Tommi Turunen esiteltiin Heimolaiset-juttusarjassa aiemmin. Haastattelun pääsee lukemaan tästä.
Petri Ruohonen on osallistunut seuran toimintaan paljon enemmän kuin pelkästään salibandyn juniorin isänä. Mikä Heimossa viehättää?
”Ihmiset täällä seurassa ovat tärkeitä. Ilman hyviä tyyppejä ei täällä olisi jaksanut olla”, hän painottaa.
Teini-ikäisen kasvattaminen vaatii pitkää pinnaa, saati sitten jos pitää tai saa komentaa kerralla pariakymmentä.
”Kärsivällisyyttä ja huumoria pitää olla.”
Ruohonen painottaa sitä, että nuoret haluavat itse olla mukana harrastustoiminnassa, tässä tapauksessa pelata salibandyä. Se helpottaa valmentajien urakkaa verrattuna esimerkiksi koulumaailmaan.
”Olen jutellut opettajien kanssa tästä asiasta. Pakosta tulee paha olo, joka sitten näkyy. Täytyy tässäkin hommassa silti tulla silti toimeen poiken kanssa myös kaukalon ulkopuolella”, Ruohonen miettii.
Hän on uhrannut valmentamiseen paljon aikaa. Heimon avustuksella on suoritettu Salibandyliiton kurssejakin, mutta eniten tunteja palaa ihan siinä perusduunissa juniorien valmennusarjessa.
”Menisihän sitä aikaa niin paljon kuin pystyy vain antamaan. Arvioisin, että sellainen 20 tuntia viikossa tähän kaikkiaan menee keskimäärin”, Ruohonen laskee.
”Kyllä tästä hommasta täytyy tykätä!”
