- To
SPV nappasi pisteet Tiipiiltä
Heimon runkosarjan viimeinen kotiottelu oli tiukka kamppailu. SPV karkasi avauserässä kolmen maalin johtoon, eikä Miesten Edustus enää kyennyt nousemaan tasoihin ja ohi.
- To
SPV runkosarjan viimeinen vieras Tiipiillä
Perjantaina Heimo kohtasi LASBin ja otti tärkeän kotivoiton matkalla kohti pudotuspelejä. Yhden lepopäivän pitänyt Miesten Edustus saa tänään vieraita Seinäjoelta, kun SPV saapuu Espooseen.
- To
Heimolle upea voitto LASBista
Heimo nappasi tärkeät kaksi pistettä, kun LASB oli vieraana perjantai-illan ottelussa. Loistavasti taistellut Heimo ei päästänyt vastustajaa kertaakaan johtoon ottelun aikana ja voitti lopulta ottelun lukemin 5-4.
- To
Hiawatha-rahastosta tukea harrastustoimintaan
Heimo auttaa yhteistyökumppaneidensa avustuksella tukea tarvitsevia.
- To
LASB viikonlopun ensimmäinen vieras
Heimo pelaa viikonloppuna runkosarjan kaksi viimeistä kotiotteluaan, joista ensimmäisessä on vastassa LASB.
- To
Heimolla epäonnistunut ryöstöretki
Hämeenlinnan torstai-illassa pelattiin pudotuspelikamppailun vinkkelistä erittäin tärkeä ottelu. Heimolla oli voitolla mahdollisuus karata kauemmas yhdeksättä sijaa pitäneestä Steelersistä, tappiolla ero viivan alle olisi yksi piste.
Vanhemmat uutiset
- To
Heimo tahtoi välieriin – Kiri huipentui voittoon jatkoerässä
Urheilussa puhutaan usein siitä, kuinka toinen joukkue ”halusi voittoa enemmän”. Tavallisesti tämän fraasin käyttäminen on lattea selitys lopputulokselle. Pitkänäperjantaina Vantaan Energia Areenalla nähtiin kuitenkin harvinaisen selvä osoitus tahtomisen merkityksestä.
- To
Ei aivan riittänyt – myyttinen seiskapeli perjantaina
Heimon miesten edustusjoukkueella oli keskiviikkona hieno tilaisuus katkaista huippujännittävä puolivälieräsarja EräViikinkejä vastaan. Otahallin Tiipiissä oli komeat 747 katsojaa, joista suurin osa sai pettyä. Kotijoukkueen kiri jäi vajaaksi ja se hävisi maalein 4–6.
- To
Kylmähermoinen Kainulainen ratkaisi trillerin
Edustusjoukkue on kutkuttavan lähellä Salibandyliigan välieräpaikkaa. Se voitti maanantaina EräViikingit toisen kerran peräkkäin maalein 7–6 ja siirtyi puolivälieräsarjassa 3–2-johtoon. Voittamalla keskiviikkona Otahallissa Heimo varmistaisi sen, että se pelaa keväällä mitaleista.
- To
Heimolaiset kommentoivat lauantain voittoa
Heimon edustusjoukkue kaatoi lauantaina EräViikingit jatkoerässä maalein 7–6 ja tasoitti samalla puolivälieräsarjan otteluvoitot 2–2:een. Maukasta voittoa kommentoivat päävalmentaja Mikko Laurikainen ja pelaajista Teemu Venäläinen, Kaarlo Mahlberg, Heikki Iiskola, Otto Lehkosuo sekä kapteeni Valtteri Kainulainen.
- To
Heimolle helpottava, hermoja raastava voitto
Otahallissa nähtiin lauantai-iltana erittäin jännittävä ja viihdyttävä Salibandyliigan puolivälieräkamppailu. Heimo hukkasi siinä neljän maalin johdon, mutta voitti jatkoajalla Heikki Iiskolan osumalla 7–6 ja tasasi ottelusarjan EräViikinkejä vastaan 2–2:een. Näin trilleri eteni.