- To
Heimo matkaa Turkuun
Kaksi ottelua on runkosarjaa Heimon osalta jäljellä. Ylöspäin on vielä mahdollisuus nousta, mutta pudotuspeleistä ei Heimo voi enää pudota pois.
- To
Heimo panostaa henkiseen valmennukseen
Katja Pasanen (taustalla) liittyi kaudella 2016–2017 Heimon miesten valmennusrinkiin. Pasanen on aiemmin tehnyt töitä muun muassa lukuisien jääkiekkojoukkueiden kanssa (TPS, Jokipojat ja Peliitat edustusjoukkueet, Kärpät- ja HPK-juniorit sekä U16-juniorimaajoukkue ja Ilves Likkakiekko). Salibandyn parissa Pasanen on vaikuttanut SSV:n ja EräViikinkien juniorijoukkueiden taustajoukoissa.
- To
Heimolle iso voitto Kooveesta
Kahta tärkeää sarjapistettä metsästämään lähtenyt Heimo onnistui ryöstämään pisteet Kooveen kotikentällä. Jälleen taistelutahto ja palloton puolustuspeli olivat voiton avaimina Heimolle.
- To
Heimo kohtaa Kooveen
Runkosarjan kolmanneksi viimeinen kamppailu Heimon osalta käydään Tampereella, kun Miesten Edustus matkaa Kooveen vieraaksi. Kaksi erittäin tärkeää pistettä on jälleen jaossa taistelussa pudotuspelipaikasta.
- To
Happee ratkaisi ylivoimalla
Ottelu Happeen vieraana ei varmastikaan jättänyt ketään kylmäksi. Heimo oli jo matkalla kohti kahta pistettä, mutta Happee iski päätöserässä ylivoimalla kolmesti ja kampesi väkisin ottelun voittoon lukemin 5-4.
- To
Heimolla tuplaviikonloppu vieraskentillä
Viime viikon tapaan Heimo pelaa viikonlopun aikana kaksi ottelua. Ensin Miesten Edustus matkustaa Jyväskylään kohtaamaan Happeen ja sunnuntaina Tampereelle Kooveen vieraaksi.
Vanhemmat uutiset
- To
Indians taistelee vielä, koko Heimo apuun!
Miesten edustusjoukkue ei onnistunut kolmannellakaan kerralla kukistamaan Classicia Salibandyliigan välierissä. Tamperelaisjoukkue voitti kotonaan 6–4 ja sysäsi espoolaiset kuilun partaalle. Heimon esityksessä oli kuitenkin niin paljon hyvää, että maanantaina Otahallissa taidetaan nähdä kotivoitto.
- To
Classicin tehokkuus liikaa, Heimo ei hellitä
Heimon miesten edustusjoukkue paransi pallollista peliään sitten Salibandyliigan välierien avausottelun. Se ei kuitenkaan riittänyt voittoon asti Otahallissa torstai-iltana. Heimo kärsi 5–11-tappion Classicille, joka ratkaisi ottelun olemalla huipputehokas viimeistelyssä.
- To
Tanssit alkoivat Mansessa – Classic vei ensin
Heimon suunnitelma napata voitto Classicista heti välieräsarjan avauksessa ei aivan natsannut. Hallitseva mestari voitti kotonaan 6–3 kamppailussa, jossa espoolaisvierailla oli omat vahvat jaksonsa.
- To
Nämä asiat kuntoon, niin Classic voi kaatua!
Hienoa kevättä Salibandyliigassa pelaava Heimon miesten edustusjoukkue kohtaa välierissä maksimaalisen haasteen. Suomen kaukaloita mielin määrin pari vuotta hallinnut Classic ei ole hävinnyt varsinaisella peliajalla aikoihin. Päävalmentaja Mikko Laurikainen listasi kolme asiaa, joiden ollessa kunnossa Westend Indians voi tehdä varsinaisen jymy-yllätyksen.
- To
Heimo kohtaa salibandyliigan välierissä Classicin!
Westend Indians saa välierissä vastaansa runkosarjan voittaneen Tampereen Classicin. Ottelusarja alkaa tiistaina vierasottelulla ja jatkuu torstaina Tiipiillä. Superfinaaliin etenee neljällä voitolla.