Westend Indians
Ke 26.02.2014
Westend Indians on kiinnittänyt kapteeni Valtteri Kainulaisen johdolla avainpelaajat kaudelle 2014-2015 ja julkaisee samalla kuluvan kauden jatkosopimukset. Indiansin päävalmentajana jatkaa vahvaa työtä joukkueen kanssa tehnyt Mikko Laurikainen.
Ensimmäisellä liigakaudellaan Indians on osoittanut kuuluvansa maan korkeimmalle sarjatasolle. Ennakkoluulottomat peliesitykset sarjan kestomenestyjiä sekä ennalta arvioituja päävastustajia vastaan ovat nostaneet Heimon jo ensimmäisellä kaudella Suomen 8. parhaan joukkoon ja kausi jatkuu pudotuspeleissä.
Indiansin päävalmentaja Mikko Laurikainen on erittäin tyytyväinen joukkueen sopimustilanteeseen, kun helmikuun lopussa sopimuksia on kasassa jo 14.
- Ihan loistava homma, että joukkueen runko jokaista pelaajaa myöten on jatkamassa. Olen erittäin tyytyväinen tämän hetken tilanteeseen. Tässä on nyt se runko, johon ruvetaan rakentamaan seuraavan kauden joukkuetta, kertoo Laurikainen.
- Nyt jatkosopimuksen tehneet pelaajat ovat kantaneet suurta vastuuta ensimmäisellä liigakaudellaan. Pieni pelko oli kauteen lähdettäessä, miten nuoret pojat selviävät vastuusta, mutta todella hyvin selvisivät. Nyt on hyvä jatkaa projektia ja kehittää omaa peliä. Ei olla pelillisesti vielä hirveän hyvin pelattu, paljastaa Laurikainen.
Indiansin manageri Mika Leiponen on Laurikaisen tavoin tyytyväinen nuorten pelaajien kykyyn kantaa vastuuta ja haluun kasvaa urheilijoina, ei pelkästään valtakunnalliselle, vaan myös kansainväliselle tasolle.
- On ollut hienoa nähdä pelaajien kehitys ja tahtotila tekemiseen. Jatkosopimukset osoittavat, että usko Heimon tulevaisuuteen on vahva ja jokaisella on kova halu olla mukana rakentamassa sitä, kiittää Leiponen.
Indiansin miesten liigajoukkue on mennyt myös taustaorganisaation puolella vahvasti eteenpäin ja yhteistyökumppanien avulla on pystytty mahdollistamaan pelaajien täyspainoinen keskittyminen pelaamiseen.
- Olen erittäin tyytyväinen myös taustaorganisaation panokseen ja haluun kehittyä yhdeksi Suomen parhaista organisaatioista, jatkaa Leiponen.
Westend Indiansin sopimustilanne 26.2.2014: