To 15.09.2022

Heimo lähtee uuteen F-liigakauteen mielenkiintoisella poppoolla – Harjoituksissa on kiristetty ruuvia

Perjantaina se taas starttaa Westend Indiansin edustusjoukkueen osalta. Kyse ei ole osallistumisesta Vain elämää -musiikkiohjelmaan tai muuttamisesta BB-taloon, vaan salibandyn F-liigasta, johon Heimo lähtee erittäin mielenkiintoisella uudistuneella joukkueella.

Vastuuvalmentajana jatkava Antti Vartiainen on mielissään onnistuneesta treenikesästä.

– Olemme harjoitelleet lähes viisi kuukautta yhdessä. Lähes kaikki uudet pelaajat liittyivät ryhmään jo ennen juhannusta, jolloin meillä alkoi kolmen viikon omatoimijakso. Treenit alkoivat jo heinäkuussa, AV kertasi hikisen suven kuulumisia.

Heimon tapaan uudet pelaajat on otettu hyvin vastaan. 

– Kyllä minulla on sellainen vaikutelma, että he ovat päässeet niin sosiaalisesti kuin pelillisesti hienosti mukaan, Vartiainen totesi.

Uudet keltamustat solahtavat joukkoon siksikin, että joukkueeseen on haettu tietynnäköisiä pelaajia. Tuo ilmaus jää toisinaan abstraktiksi, mutta Heimossa sen takana on konkretiaa. 

– Nämä ovat hyvin harjoittelevia ja työntekijöitä nuoria pelaajia, joista aistii halun ottaa seuraava askel uralla.

Samat attribuutit sopivat toki myös edeelliskausilta tuttuihin pelaajiin. Viime vuosien tapahtumat ovat herättäneet valtavan näyttämisen halun.

Tältä pohjalta onkin hyvä miettiä, mistä marginaalista löydetään se pieni etu, joka johtaa kehittymiseen ja menestykseen.

– Olemme ehtineet harjoittelemaan jo kesällä paljon, ja tarkoitus on kiristää ruuvia verrattuna aiempaan. Suurin osa ryhmästä on sitoutunut harjoittelemaan kahdesti päivässä, mikä mahdollistaa sen, että kauden aikanakin voi harjoitella tehokkaasti ja kehittävästi, Vartiainen sanoi.

Konkreettinen esimerkki on fysiikkatreenit. Kun puntille pääsee heti aamusta virkeänä hyvin nukutun yön jälkeen, on vaste yleensä parempi, ja laadukas harjoittelu tuo tuloksia.

Vartiaisella ja muulla valmennusryhmällä on dataa näistä tuloksista siis jo usean kuukauden ajalta. Menemättä yksittäisiin nimiin on Tiipiillä odotettavissa läpimurtoja liigatasolle tai tähtipelaajan statukseen.

– Kauden mittaan palaset alkavat loksahdella kohdalleen. Joukkueessa on useita sellaisia pelaajia, jotka ovat valmiita ottamaan isompaa vastuuta, Vartiainen vakuutti.

– Meillä on paljon nälkäisiä pelaajia, jotka ovat mielellään roolin, kun sellainen on tarjolla.

Tähän kiteytyykin Heimon tämän kauden joukkueen mielenkiintoisuus. Kun hyvin treenavalle motivoituneelle joukkiolle tatjotaan vastuuta, on tämä kaikilla mittareilla ennemmin mahdollisuus kuin uhka.

Ihan jokaista mittaria ei kuitenkaan kannata huomioida. Yksi tällainen asia ovat harjoitusotteluiden tulokset. Voitot olivat tiukassa näissä kamppailuissa.

– Harjoitusotteluiden tarkoitus on valmistaa kauteen. Olemme saaneet noissa peleissä hyvin tietoa siitä, missä olemme hyvällä uralla ja missä vastaavasti on oksakohtia. Nekin on hyvä kohdata jo tässä vaiheessa, Vartiainen tuumi.

F-liigan alku ei ole millään muotoa helppo. Heimo aloittaa kautensa Nokian KrP:n vieraana perjantaina. Lauantaina huilataan kotona Espoossa ennen kuin sunnuntaina suunnataan Keski-Suomeen ja tarkemmin Jyväskylään Happeen kotiluolaan.

– Siinä on kaksi kovaa peliä, mutta se sopii meille oikein hyvin. Kahta voittoa lähdemme hakemaan.

Ensimmäistä kotiottelua ja toivon mukaan täyttä Tiipiitä pitää odottaa vielä pari viikkoa. Heimon kotiavaus pelataan Otahallissa 30. syyskuuta, silloin vastaan asettuu LASB. Vajaata viikkoa aiemmin Heimo on toki jo pelannut pääkaupunkiseudulla, sillä EräViiikingit kohdataan Energia-areenalla 24.9.

Mutta annetaan Vartiaiselle vielä loppusanat odotuksista tulevalle kaudelle.

– Muutokset ovat tuoneet piristysruiskeen kaikkeen tekemissämme. Innolla odotetaan kauden alkua!

Heimon alkukausi:

16.9. klo 18.30 Nokian KrP–HEIMO (Rahola)
18.9. klo 15.00 Happee–HEIMO (Monitoimitalo, Jyväskylä)
24.9. klo 17.00 EräViikingit–HEIMO (Energia-areena)
30.9. klo 18.30 HEIMO–LASB (Otahalli)
1.10. klo 18.00 HEIMO–FBC Turku (Otahalli)

Heimon kausikortit täältä!