Ke 04.09.2019

Valtteri Kainulainen haluaa keltamustaa touhua Salibandyliigan mitalipeleihin – ”Hyvä pöhinä on ollut”

Syyskuu on tutusti kiireistä aikaa maajoukkuetason salibandyn pelaajille. Westend Indiansin kapteeni Valtteri Kainulainen oli viime viikonloppuna seurajoukkueen mukana Tampereen leirillä ja suuntaa seuraavaksi Suomi-paidassa Göteborgiin. Mukana maajoukkueessa on heimolaisista myös Aaro Astala.

Keskitytään ensin kuitenkin Heimoon. Kauteen on valmistauduttu tiiviisti jo alun toista kuukautta.

– Innokkailla fiiliksillä on menty. Joukkueessa on ollut vähän muutoksia taustahenkilöissä ja pelaajistossakin. Hyvä pöhinä on ollut,
Kainulainen kuvaili kauden 2019–20 ensihetkiä.

Harjoitusten tunnelma korreloi toki jonkin verran esitykseen kaukalossa, mutta todellinen iskukyky selviää vasta syyskuun lopussa, kun Salibandyliiga alkaa. Harjoitusmatseistakin saadaan viitteitä ja ennen kaikkea tärkeää informaatiota. Tällä kaudella treeenipelejä on leimannut ailahtelevuus.

– On ollut vaihtelevaa peliä. Esimerkiksi tuossa viime viikonloppuna oli oikeastaan vuorokauden sisällä kaksi ihan erilaista jengiä askissa, Vade totesi viitaten 4–1-voittoon LASBista ja 2–8-tappioon Nokian KrP:lle.
  
Kapteenin mielestä on hyvä, että tietyt pelin ongelmat paljastuvat jo tässä vaiheessa. 

– On hyvä, että jo harkkakaudella koetaan vastoinkäymisiä. Osaamme sitten tunnistaa sen, minkälaisessa tilanteessa ei ainakaan haluta olla tosipeleissä.

Sama pätee myös toiseen suuntaan. LASB-ottelu oli Kainulaisen mielestä varsin hyvä ja siitä voi ammentaa esimerkiksi puolustuspeliin, joka on yksi teemoista alkavalla kaudella.

– Se oli aika lähellä ehjää 60-minuuttista. Pitää vain saada tuoreempaan muistiin, mitä kaikkia elementtejä se sisälsi, ettei noin nopeasti pelin taso heittele.

Mansessa ehdittiin tekemään muutakin kuin pelaamaan. Kuten Heimon sosiaalisesta mediasta nähtiin, ohjelmassa oli muun muassa videosulkeiset.

– Olemme saaneet sitä hommaa hoitamaan aika kovan tekijän. Silläkin saralla hyvin ollaan vahvistuttu, Vade totesi.
 
Kovakuntoinen kapteeni Kainulainen pitää hyvänä myös sitä, että fysiikkavalmennukseen ja fysioterapiaan on tullut uusia ammattilaisia. Tuoreet ideat ja toimintatavat antavat puurtamiseen sopivasti ärsykettä.

– Uusia näkökulmia ja omaankin tietopankkiin vähän erilaisia tapoja toimia. Kun tulee uusi lajikoutsi tai fysiikkakoutsi, niin se vaan rikastuttaa pelaajia, Kainulainen sanoi.

Vaikka preerialla puhaltavat siis uudet tuulet, ei inkkarilauma ole eksyksissä. Vade korosti, että kyse on pienistä mutta tärkeistä yksityiskohdista. Koko palettia ei ole laitettu uusiksi, eikä siihen ole mitään aihettakaan. Joukkueen uudistuminen ei myöskään ole syy otteiden epätasaisuuteen.

– Ei ole mitään yhtä isoa syytä. Aina on yksittäisissä peleissä ollut omat juttunsa, mitä ei ole saatu tarpeeksi korkealle tasolle. Olen luottavaisin mielin. Kun ekassa pelissä pilliin vihelletään, niin olemme erinäköisiä kuin mitä olemme noissa huonommissa peleissä olleet.


Indiansin oma pelitapa säilyy. Vaden mukaan yksilöillä ja viisikoilla on jatkossakin iso vastuu sopia keskenään asioista. Valmennus tuo tähän omat painotuksensa, jotka ovat harjoituskaudella olleet alakerran tilkitsimisessä.

– On pyritty kiinnittämään huomiota puolustuspeliin. Iso osa voittavasta pelistä on oman maalin varjelua, Kainulainen tiesi.

LASBin jättäminen Lammilla yhteen ainokaiseen maaliin kertoo siitä, että puolustus on vähintäänkin hyvällä aihiolla. Prosessia on helpottanut se, että uudet pelaajat ovat solahtaneet joukkoon hyvinkin luontevasti.

– Meidännäköisiä ja -luonteisia äijiä on tullut. Huikeita tyyppejä. Uskon, että heistäkin oli helppoa tulla. Siihen on pyritty, että heti ollaan osa tätä keltamustaa touhua, kapteeni kertoi.

Keltamusta vaihtuu Kainulaiselta hetkeksi sinivalkoiseksi, mutta maila pysyy kädessä koko ajan. Kesälläkin oli maajoukkueen leirejä ja muuta säbätouhua. Onneksi myös pieni breikki. 

– Käväisin Italiassa tyttöystävän kanssa, mentiin junalla, vähän interreilaamassa oltiin reilu viikko. Siinä pääsi lepuuttamaan ajatuksia lajista. Ei se mitään löhöilyä ollut, aika paljon tuli käveltyä. Normaalista arjesta lepoa. Teki hyvää olla ilman mailaakin, Vade kertoi.

Nyt eletään kuitenkin syyskuuta ja mailattomana hyökkääjälle napsahtaisi kahden minuutin rangaistus. Kainulainen tähyää jo kolmen viikon päähän. Indiansin liigahistorian kovin pistenikkari ei himmaile, kun puheeksi tulee joukkueen tavoite.  

– Vaikka mitään virallista kantaa ei ole, niin olen sitä mieltä, että seurahistorian paras kausi.

Se tarkoittaisi mitalia. Lähtötasosta hyvän viitteen antavat heti ensimmäiset matsit, kun Heimo kohtaa 23. syyskuuta Tampereella mestari-Classicin ja neljä päivää myöhemmin Tiipiin kotiavauksessa hopeajoukkue TPS:n.

Kainulainen ei kaipaa pehmeää laskua Salibandyliigaan 2019–20. 

– Ihan sama milloin kenetkin kohtaa. 26 peliä ja niitä kohti!