- To
Haastattelussa Miika Mertaniemi
Westend Indiansin miesten edustusjoukkueessa nähdään alkavalla kaudella lukuisia juniori-ikäisiä pelaajia. Yksi joukkueen nuorista lupauksista on juhannuksen jälkeen 18-vuotta täyttävä Miika Mertaniemi. Menneellä kaudella Mertaniemi pelasi ensimmäiset miesten divariottelut sekä oli voittamassa B-poikien Suomen mestaruutta. Tulevalla kaudella Mertaniemi pelaa Divarin lisäksi A-poikien SM-sarjassa.
- To
Miesten edustusjoukkue 2012-2013
Westend Indiansin miesten edustusjoukkue lähtee kauteen 2012-2013 uuden päävalmentajan ja valmennustiimin johdossa. Joukkueen rakentaminen käynnistyi huhtikuussa ja ensisijainen tavoite oli rakentaa joukkue seuran omista pelaajista ja junioreista. Joukkue kiinnitti muun muassa neljä B-poikien Suomen mestaria riveihinsä.
- To
C-Tyttöjen kilpajoukkue 2012-2013
Indiansin C-tyttöjen kilpajoukkueen viimeiset avoimet harjoitukset pidettiin 10.5. Kiitoksia kaikille harjoituksissa käyneille, valitettavasti kaikki halukkaat eivät tällä kertaa mahtuneet mukaan.
- To
Jyrki Paajanen päävalmentajaksi
Westend Indiansin C-tyttöjen kilpajoukkueen päävalmentajana kaudella 2012-2013 toimii Jyrki Paajanen. Joukkueen valmennustiimin täydentävät Harri Metso ja Andreas Packalen. Neljännen kauden Indiansissa aloittava Paajanen siirtyy joukkueen päävalmentajaksi AB-tyttöjen valmennuksesta.
- To
Christian Andersson miesten valmennustiimiin
Christian Andersson liittyy Westend Indiansin miesten edustusjoukkueen valmennustiimiin. 36-vuotias Andersson toimii Mikko Laurikaisen valmennusparina Divarissa kaudella 2012-2013.
- To
Mikko Laurikainen Indiansin päävalmentajaksi
Westend Indiansin miesten edustusjoukkueen uusi päävalmentaja on Mikko Laurikainen. Kaksivuotisella sopimuksella päävastuun joukkueen valmennuksesta kantava 35-vuotias Laurikainen palaa vuoden tauon jälkeen valmentajaksi miesten pääsarjatasolle.
Vanhemmat uutiset
- To
Markkola: ”Taistelu ja sodankäynti”
Westend Indiansin 17-vuotias Markus Markkola ratkaisi seurahistorian ensimmäisen miesten liigan vierasvoiton jatkoaikaosumalla Happeen verkkoon keskiviikkona Jyväskylässä. Samalla Markkola nousi joukkueen sisäisen pistepörssin kärkeen, kun kolmen ensimmäisen liigaottelun jälkeen tehoja on kertynyt hyökkääjälle 3+3.
- To
Ryöstöpisteet Jyväskylästä – 5-4 jatkoajalla!
Westend Indians haki kauden ensimmäiset vieraspisteet, kun Happee kaatui jatkoajalla 5-4 Markus Markkolan ilmiömäisellä taistelumaalilla. Keskiviikkona Happeen kauden ensimmäistä kotiottelua todistamassa oli reilu 700 katsojaa, jotka saivat nauttia liiganousijan ja viime kauden runkosarjan voittajan välisestä tasaväkisestä kamppailusta lähes 65 minuuttia.
- To
Keskiviikkona Jyväskylään – vastassa Happee
Westend Indians matkustaa keskiviikkona Happeen vieraaksi Jyväskylään. Sarjan puhtaasti kolmella vierasvoitolla aloittanut Happee pelaa ensi kertaa kotikaukalossa, kun Indians saapuu haastamaan viime kauden runkosarjan voittajaa.
- To
SM-avauksessa vastassa SB Heinola ja M-Team
Westend Indiansin C-tyttöjen edustusjoukkue aloittaa kautensa SM-sarjassa tulevana sunnuntaina 13.10. Helsingin Ruskeasuolla. Vastaan asettuvat SB Heinola ja M-Team.
- To
Avauspisteet jäivät Westendiin
Mukavasti saatiin SM-avauksessa kuitattua Mestareiden Cupin tappio (1-5) Happeelle. Joukkueet tarjosivat värikkään ja vauhdikkaan 60 minuuttisen, jossa mentiin eikä meinattu.