- To
Käsittämätön nousu ja jatkoaikavoitto!
Westend Indians kohtasi lauantaina hämeenlinnalaisen Steelersin joukkueiden toisen kierroksen ottelussa. Ennen lauantaita tiukasti liigakarsintapaikasta taistellut Steelers oli lähes pakkovoiton edessä Otahallilla ja aloittikin ottelun täysturnäyksellä, sillä puoliväli ehdittiin ylittää vieraiden 5-0 johdossa. Indians heräsi kuitenkin peliin mukaan ja nousi 7-5 johtoon, mutta vieraat tulivat vielä tasoihin viime minuuteilla. Jatkoajalla Indiansin Valtteri Kainulainen naulasi pisteet kotijoukkueelle lukemin 8-7.
- To
Welhot kaatui jatkoajalla 4-3
Westend Indians kohtasi sunnuntaina seitsemän ottelun voittoputkessa pelaavaan kuopiolaisjoukkueen SB Welhot. Ennakoidusti kentällä nähtiin kaksi aktiivista joukkuetta, ja erityisesti Indians tarjosi runsaasti maalipaikkoja ja läheltäpititilanteita, mutta silti ottelu jäi vähämaaliseksi. Indians johti parhaimmillaan 3-0, mutta Welhot kiri maali kerrallaan tasoihin. Indiansin Eino Pesu iski jatkoajalla pallon vierasjoukkueen verkkoon ja Indians korjasi pisteet 4-3-jatkoaikavoitolla.
- To
Voittoputkessa porskutetaan menemään
Eliittisarjan loppu häämöttää ja panokset sen kuin kovenevat. Tänään kokoonnuttiin aamutuimaan Masalaan. Kotijengi Rangers otti heti kovat käyttöön, kun juuri ennen ekaa peliä hallista meni sähköt osasta kenttää. Taisi kenttämestarilla olla Super Bowl mielessä:) Nopeasti saatiin kuitenkin valkeus halliin ja pelit saatiin hyvin vietyä loppuun. Päivän tuloksia tiiraillessa huomaa, että ilman yllätyksiä ei päästy tänäänkään.
- To
Niskanen ”Tuli pari tonttia”
Perjantaina Forssassa parhaana palkittiin hattutempun viimeistellyt Indiansin Sami Niskanen. FoSua vastaan kaikissa kolmessa erässä onnistunut 20-vuotias Niskanen on Indiansin toiseksi paras pistemies, kun 16 ottelussa tehoja on kertynyt 21+12.
- To
7-4-vierasvoitto Forssasta
Westend Indians palasi vajaan kahden viikon ottelutauolta tositoimiin, kun joukkue matkasi perjantaina Forssaan. Runkosarjan toiseksi viimeinen vieraspeli FoSua vastaan oli vaiherikas, sillä hyvän ensimmäisen erän jälkeen Indians notkahti täysin ja kolmanteen erään lähdettiin niukassa 5-4 johtoasemassa. Kolmannessa erässä Indians ratkaisi ottelun ylivoimaosumalla ja loppunumerot kirjattiin 7-4 Sami Niskasen rangaistuslaukauksella.
- To
SM-sarja puolivälissä – katsaus kauteen
Westend Indiansin C98-poikien edustusjoukue pelaa ikäluokan SM-sarjaa. Kaksinkertaisesta runkosarjasta hieman yli puolet on pelattu, kun takana on kahdeksan ottelua ja edessä vielä kuusi. Alkukaudella uuden sarjatason pelit eivät tuloksellisesti olleet menestyksekkäitä, mutta joulutauon jälkeen joukkue on saanut käännettyä hyvän tekemisen myös tulokseksi.
Vanhemmat uutiset
- To
Pesu: ”Hyviä tontteja ja helppo maalata”
Westend Indiansin 19-vuotias Eino Pesu iski uran toisen hattutemppunsa miesten Salibandyliigassa Heimon kaataessa SSV:n perjantain ottelussa lukemin 6-2.
- To
”Dynastia vs Vallankumous” – Heimo vei 6-2!
Westend Indians kohtasi ensimmäistä kertaa miesten Salibandyliigassa sarjan historian menestyneimmän joukkueen SSV:n. Pasilassa joukkueiden kauden ensimmäisessä kohtaamisessa SSV saneli tahdin ensimmäisessä erässä, mutta Indians nappasi tahtipuikon kahteen jälkimmäiseen ja otti kauden toisen vierasvoiton lukemin 2-6 (1-0, 1-3, 0-3).
- To
Harrasteryhmien syyskausi huipentui
Westend Indiansin harrasteryhmien syyskausi huipentui sunnuntaina 15.12. Otahallilla järjestettyyn pikkujoulutapahtumaan sekä miesten Salibandyliigaotteluun Indians - Josba.
- To
Perjantaina ensimmäistä kertaa SSV:tä vastaan
Westend Indians kohtaa perjantaina Pasilassa miesten Salibandyliigan menestyneimmän joukkueen, kun SSV isännöi joukkueiden historian ensimmäistä kohtaamista liigatasolla.
- To
Marek Öige – Viron vuoden salibandypelaaja
Westend Indiansin maalivahti Marek Öige on valittu Viron vuoden salibandypelaajaksi. Viime kevään Indiansin liiganousu, hyvät esitykset Salibandyliigassa sekä Viron maajoukkueessa, olivat valinnan tukena. Salibandyliigan ensimmäisellä kierroksella Öige on kuulunut Indiansin avainpelaajiin, lue Öigen mietteet syksystä.