– Ensimmäiseen erään tultiin vähän katselemaan SSV:n vauhtia
ja oikeastaan jäätiin aika telineisiin, kommentoi Eino Pesu ottelun jälkeen.
– Toiseen erään alettiin pelaamaan ja saatiin mielestäni
vähän momentumia meille. Kolmannessa erässä kaveri haki vimmatusti kavennusta
ja pelasi palloa maalille, mutta Öige otti kaiken mahdollisen kiinni, kiitteli
Pesu.
Ottelu oli Indiansilta varsin nousujohteinen ja samaa mieltä
Pesu oli myös omasta suorituksestaan ottelussa. Kakkoskentän oikeassa laidassa
pelaava Pesu oli tänään Indiansin tehokkain yhdessä Samu Nikkisen kanssa (2+1).
-Kolmannessa erässä oli hyviä tontteja ja oli helppo
maalata, kun Samu (Nikkinen) namutteli lapaan, totesi Pesu tyytyväisenä.
Pasilaan Indiansia kannustamaan oli saapunut mukava joukko
Heimolaisia ja useaan otteeseen hallissa tömisteltiin ”Heimo”-huutojen tahtiin.
– Oli taas huikeeta nähdä meidän kannattajia myös
vieraspelissä, kiitteli Pesu ennen kotiinlähtöä hallilta.
Indiansin pelit jatkuvat lauantaina 28.12., kun
joukkue matkaa Joensuuhun Josban vieraaksi. Seuraavan kerran Espoossa pelataan
sunnuntaina 5.1.2014, kun Otahallille saapuu Happee.
// Sofia Rancken