- To
Erä vei ensimmäisen kohtaamisen
Westend Indiansin ja Tapanilan Erän välinen nuorten SM-puolivälieräsarja käynnistyi lauantaina helsinkiläisten kotihallissa Mosalla. Latautuminen puolivälieräsarjan alkuun ja päiväpeliin ei ollut onnistunut Indiansilta aivan nappiin, sillä pallo pomppi keltapaitojen lavassa ja maalinteko tuotti suuria vaikeuksia. Loppunumerot kirjattiin kotijoukkueelle 5-4.
- To
Kisakallion perhelomat
Westend Indiansin yhteistyökumppani Kisakallion urheiluopisto järjestää monenlaista liikunnallista ajanviettoa perheille ympäri vuoden. Heimo leirittää intiaaneja Kisakalliossa loppukeväästä ja alkusyksystä, mutta suosittelee kaikkia tutustumaan Kisakallion tarjontaan myös muun kuin salibandyn osalta.
- To
Otteluennakko ”Erä on nuori ja nälkäinen”
Westend Indiansin A-poikien edustusjoukkue eteni runkosarjan kuudennelta sijalta pudotuspeleihin ja kohtaa ensimmäisellä kierroksella paikallisvastustaja Tapanilan Erän. Puolivälierät käynnistyy lauantaina Mosalla ja Indiansin ensimmäinen kotiottelu pelataan sunnuntaina Ruskeasuolla.
- To
Sunnuntaina taistelu paikasta puolivälieriin
Westend Indiansin nuori C-tyttöjen joukkue nousi SM-sarjan päätösturnauksessa komeasti runkosarjan kuudenneksi, mikä oikeuttaa paikkaan playoff-karsinnassa. Inkkaritytöt taistelevat paikasta puolivälieriin tulevana sunnuntaina Lappeenrannassa.
- To
SM-Puolivälierien otteluohjelma
Westend Indiansin A-poikien edustusjoukkue kohtaa Tapanilan Erän ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Paremman runkosarjasijoituksen myötä Erällä on kotietu ottelusarjaan.
- To
Kausi huipentuu 1. divisioonan loppusarjaan!
Westend Indiansin AB-tytöt varmistivat viime viikonloppuna toisena kautena peräkkäin paikan tyttöjen 1. divisioonan valtakunnalliseen loppusarjaan. Indians sijoittui Etelä-Suomen ylemmässä jatkosarjassa kolmanneksi ja kaatoi loppusarjan karsintaottelussa Blackbirdsin jännittävien vaiheiden jälkeen rangaistuslaukauskilpailun jälkeen 4-3.
Vanhemmat uutiset
- To
Perjantaina Lappeenrantaan – vastassa NST
Miesten Salibandyliiga jatkuu Westend Indiansin osalta tulevana perjantaina, kun Indians ja NST pelaavat isoista pisteistä Lappeenrannassa. Sarjataulukon seitsemättä sijaa miehittävä Indians on kolme pistettä NST:n edellä. Molemmilla joukkueilla on alla tappiot edellisen sunnuntain kotiotteluista.
- To
Heimo keräsi näkyvyyttä YLE:n lähetyksissä
Westend Indians oli esillä viime viikonlopun YLE:n urheilulähetyksissä. Lauantaina YLE:n urheiluviikonlopun avauksessa toimittaja Niki Juusela tutustui Heimon lähettämään pakettiin, josta löytyi fanituotteiden lisäksi muun muassa miesten liigajoukkueen fanikortti nimmareilla varustettuna.
- To
Classic terävämpi viimeistelyssä
Sunnuntaina oli taas tärkeitä pojoja tarjolla vierasmatkalla Tampereella. Pirteäkään taistelu ei kuitenkaan riittänyt vaan kotijoukkue lähetti Inkkarit tyhjin käsin kotitiipiitä kohti.
- To
Hämeenkoskelta tuomisina yksi sarjapiste
Westend Indiansin C-tyttöjen edustusjoukkueen pistesaldo kasvoi laihan puoleisesti SM-sarjan turnauksessa Hämeenkoskella. Ensimmäisessä ottelussa Pirkkoja vastaan Indians kiri loppuhetkillä tasatulokseen 2-2 ja toisessa pelissä Indians koki kauden toisen tappionsa kun SB-Pron hurja kolmas erä jätti espoolaiset täysin jalkoihin 7-3 lopputuloksella.
- To
Nikkinen: ”14 päästettyä aivan liikaa”
Westend Indians kärsi sunnuntaina kauden suurinumeroisimman tappion miesten Salibandyliigassa, kun tamperelainen Classic haki pisteet Espoosta 7-14-vierasvoitolla. Sarjajohtaja Classicin huima viimeistelytaito jätti varjoonsa espoolaisesitykset. Ottelussa tehot 2+1 viimeistellyt Indiansin Samu Nikkinen harmitteli joukkueensa huonoa puolustuspeliä.