Vanhemmat uutiset

Maalikooste Espoon paikallistaistosta

Yli 12 minuuttia on koosteen kesto eikä ihme kun joukkueet niittasivat kokonaista 26 maalia. Inkkarit veivät ottelun murhaavin lukemin 19-7 (6-0,6-4.7-3).

BIII-pojat Lohjalla

BIII-pojat pelasivat 13.12.2014 Lohjan Tennarilla hyvällä asenteella tuliaisinaan tiukka tappio Jokereille ja selvä voitto Granista.

Murskavoiton kautta tauolle

Joukkue laittoi eilen sunnuntaina sellaisen hurlumhein päälle ettei paremmasta väliä. Espoon derby oli totaalista Inkkareiden pyöritystä ja tähän oli hyvä päättää syyskausi ja nyt ladataan akkuja pyhien aikana.

Marek Öige ja Antti Lepola MM-kisoissa

Salibandyn miesten MM-kilpailut pelataan 5.-14.12.2014 Göteborgissa Ruotsissa. Westend Indiansista kisoissa nähdään kaksi edustajaa. Miesten liigajoukkueen maalivahti Marek Öige edustaa Viron maajoukkuetta ja fysioterapeutti Antti Lepola toimii Australian maajoukkueen taustoilla.

Kauden parasta tekemistä, Erä kumoon

Pitkästä aikaa päästiin pelaamaan kotipeli Tapiolan Urheiluhalliin. Liekö se vai mikä edesauttanut siihen, että joukkue esitti todella kypsää tekemistä jokaisella osa-alueella ja ansaitusti kaadettiin rakas vihollinen Erä.

Head partners of the Tribe

Scroll to Top