- To
Heimolle tärkeät vieraspisteet Oulusta
Tiivis puolustuspelaaminen ja loistavasti sujunut 5vs5 – peli takasivat Heimolle vierasvoiton OLSista. Heimo piti kaksi ensimmäistä erää maalinsa puhtaana maalivahti Mikko Kirvesniemen johdolla, eikä päästänyt missään vaiheessa oululaisia mukaan voittotaisteluun.
- To
Heimo saalistamaan oululaisten päänahkoja
Heimon kauden neljännessä ottelussa vastaan asettuu vieraskentällä Oulun Luistinseura. Oululaiset ovat voittaneet molemmat kauden ottelunsa ja yrittävät jatkaa puhdasta peliään Heimon kustannuksella.
- To
#TätäMäHaluan!
Heimossa voit varttua pikkuinkkarista liigakaukaloihin. Tsekkaa Heimon esittelyvideo ja liity Heimoon!
- To
Heimo askeleen jäljessä Erää
Heimo antoi Tapanilan Erälle viiden maalin karkumatkan avauserässä eikä enää saanut kurottua sitä enää loppupelin aikana umpeen.
- To
Heimo Erän vieraaksi
Vain kaksi päivää edellisen ottelun jälkeen, astuu Heimo uudelleen kaukaloon. Vastassa illan ottelussa on Tapanilan Erä, joka kohdattiin kaksi kertaa pre-seasonilla. Viimeisessä pre-season pelissä helsinkiläisiä vastaan pisteet jaettiin ottelun päätyttyä 6-6.
- To
Eemeli Salin kuritti Heimoa
Classic ei antanut isännille armoa, vaan Eemeli Salinin johdolla haki pisteet Espoosta luvuin 5-11. Ensimmäisessä erässä Classic meni neljän maalin johtoon, ja piti johtonsa läpi ottelun. Kolmannen erän tyylipuhdas 5-0 erävoitto siivitti tamperelaiset lopulta selvään voittoon.
Vanhemmat uutiset
- To
Heimo jälleen vahva kolmannessa erässä
Ottelusta M-Teamia vastaan tuli erittäin tiukka, eikä alussa maaleilla juurikaan mässäilty. Vasta kolmannessa erässä hanat aukesivat kunnolla ja Heimo iski neljä maalia, mikä riitti tiukkaan 4-3 voittoon.
- To
M-Team Tiipiihin vierailulle
Kolmas viikko putkeen, kun Heimo pelaa kotiottelun perjantai-iltana. Aiemmista otteluista saldoksi on kertynyt yksi voitto ja yksi tappio. Kuinka käy nyt, kun vieraaksi saapuu M-Team Helsingistä.
- To
Lapsi-vanhempi-sähly on yhdessä tekemistä
Heimo tarjoaa mahdollisuuden myös lapsien vanhemmille olla osana lapsen harrastusta. Lapsi-vanhempi-sähly on oiva esimerkki siitä, miten yhdessä tekemisen riemu saa hymyn kasvoille.
- To
Heimo vahvan kolmannen erän ansiosta voittoon
Ottelu oli maalien merkeissä tasaisen kaksi ensimmäistä erää, mutta kolmannessa erässä Heimo pisti kaasun pohjaan ja meni menojaan. Isot pisteet jäivät Espooseen voiton myötä.
- To
Näädät Heimon vieraaksi
Perjantai-illan ottelussa nähdään kuuma kamppailu Nokian KrP:n ja Heimon välillä, kun runkosarjan sijat 7. ja 8. kohtaavat. Aiempi ottelu päättyi Heimon 4-6 vierasvoittoon ja nälkäinen Heimo haluaa saalistaa ”Näädiltä” toiset kaksi pistettä.