- To
Heimon ketsuppipullo auki Raumalla
Kuuden ottelun tappioputki katkesi, kun Heimo otti tärkeän vierasvoiton SalBasta sunnuntain ottelussa. Jälleen kerran voitto irtosi, kun Heimo onnistui iskemään enemmän kuin neljä maalia vastustajan verkkoon.
- To
Salibandyvuosi 2017 käynnistyy Raumalla
Uusi vuosi, uudet kujeet. Heimo pelaa vuoden ensimmäisen liigaottelunsa Raumalla SalBan vieraana. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Heimo oli kotonaan parempi lukemin 6-2.
- To
Liity Heimoon
Nyt on loistava hetki liittyä mukaan Heimoon! Tarjolla salibandya sekä monilaji- ja jalkapalloryhmiä – jokaiselle jotakin.
- To
Steelers haki pisteet Espoosta
Heimo ei onnistunut hakemaan voittoa vuoden viimeisestä ottelustaan. Kaksi ensimmäistä erää pelattiin tasalukemissa, mutta kolmannessa Steelers onnistui kampeamaan itsensä lopullisesti ohi.
- To
Vuosi 2016 päättyy Steelersin vierailuun
Salibandyvuotta 2016 on Heimon osalta jäljellä enää yksi ottelu. Keskiviikon kamppailussa Steelers saapuu TiiPiille vieraaksi, kun Heimo yrittää lähteä joulutauolle positiivisen tuloksen saattelemana.
- To
OLS ryösti pisteet Heimolta
Oululaisten vahva kolmas erä toi voiton OLSille ja kaksi pistettä matkasi kohti pohjoista. Vielä toisen erän jälkeen Heimo johti maalilla, mutta kolmannessa OLS iski viisi ja painoi ohi kotijoukkueesta.
Vanhemmat uutiset
- To
Lauantaina haetaan jo pudotuspelimoodia
Salibandyliigan runkosarja päättyy lauantaina, kun edustusjoukkue kohtaa kuopiolaisen SB Welhot. Heimo pelaa kamppailussa runkosarjan loppusijoituksista 5–7 ja kuittaa mielellään kalavelat syksyn kohtaamisesta.
- To
Heimolaiset: Sami Sorkko mahdollistaa maalit
Hyvä huoltaja on kullanarvoinen apuri, jota urheilijat perinteisesti arvostavat. Heimon edustusjoukkue ei ole tässä suhteessa poikkeus. Kolmatta kauttaan pelaajien mailoista ja muista varusteista huolehtiva Sami Sorkko on pitkän linjan heimolainen, jonka tuntee kaikki ja jonka kaikki tuntevat.
- To
EräViikingit nakersivat Heimon putken poikki
Edustusjoukkueen voittoputki Salibandyliigassa jäi seitsemän ottelun mittaiseksi, kun EräViikingit kävi Otahallissa nappaamassa vierasvoiton maalein 6–7. Hienon kirin ottelussa esittänyt Heimo sortui harmittaviin jäähyihin, sillä ErVi iski peräti neljä ylivoimamaalia. Tappio tietää Indiansin kannalta sitä, että pudotuspelien kotietu jää luultavasti haaveeksi.
- To
Näin Heimo nousisi runkosarjan kolmoseksi
Tiukalle se vetää. Heimon edustusjoukkue saattaa hyvinkin onnistua tavoitteessaan napata kotietuun oikeuttava sijoitus Salibandyliigan runkosarjassa. Sillä on pelaamatta enää kaksi kotiottelua, jotka pitää voittaa. Lisäksi tarvitaan apuja joko Nokian KrP:ltä, LASBilta, SalBalta tai Oilersilta.
- To
Heimon ”totalsäbä” aivan liikaa Oilersille
Heimo on Espoon valtias salibandyssä juuri nyt. Asiasta ei jäänyt minkäänlaista epäselvyyttä maanantain derbyssä Tapiolan urheiluhallissa. Oilers nöyrtyi kotikaukalossaan hurjin 1–9-lukemin. Tulos tietää sitä, että Indians on runkosarjassa varmasti korkeammalla kuin paikallisvastustajansa.