Ti 27.09.2022

Kämppikset Dumpis ja Majer mättävät maaleja Heimolle – "Tästä reissusta tulee tosi hyvä kokemus"

Salibandyn kansainvälistyminen näkyy tällä kaudella Heimossa enemmän kuin koskaan. Seuran edustusjoukkueista löytyy tällä hetkellä kaksi nuorta huippupelaajaa, jotka ovat saaneet oppinsa muualla kuin lajin ehdottomiin mahtimaihin kuuluvassa Suomessa.

Latvialainen Markuss Dumpis, 17, ja tšekki Petr Majer, 19, ovat osoittaneet jo kättelyssä, että edellytyksiä uraan salibandyn absoluuttisella huipputasolla on olemassa.

Westend Indiansin P19- ja P22-edustusjoukkueiden valmennuspäällikkö Lasse Lyttinen pitää ulkomaalaispelaajien saamista seuraan yksinomaan hyvänä asiana.

– Haluamme tietenkin, että Heimosta kiirii sana ulkomaille hyvänä pelaajien kehittäjänä. Potentiaalista pelaajista olemme totta kai aina kiinnostuneita muutenkin. Pitää silti muistaa, että nämä ovat aina omia tapauksiaan. Ei ole yksinkertaista saada palasia loksahtamaan.

Lyttinen tuntee hyvin etenkin ulkomaan avuista nuoremman. Markuss Dumpis pelaa alkaneella kaudella Heimon P22-edustusjoukkueessa.

Nuorukainen esiintyi pari vuotta sitten alle 19-vuotiaiden MM-kisoissa rutkasti alaikäisenä ja on sen jälkeen niittänyt menestystä Latvian liigassa. Palkintokaapista löytyy kulta ja hopea sekä valinta vuoden tulokkaaksi kaudella 2020–21.

– Vanhemmillani oli yhteyksiä lajiin, ja minäkin tykästyin siihen. Menin ensimmäistä kertaa harjoituksiin kolmevuotiaana, Dumpis kertoi taustastaan.

Salibandy ei ole Latviassa yhtä suosittua kuin Suomessa, mutta ei myöskään uppo-outoa. Dumpisille sähly on ollut aina ykkönen.

– Pelaan toki joskus huvikseni koripalloa tai jalkapalloa, mutta en ole koskaan harjoitellut tosimielellä kuin salibandyä.

Kuinka Markuss sitten tuli Suomeen ja Heimoon?

– Yhteys tuli Latvian nuorten maajoukkueen valmentajan kautta, hän tuntee Joelin.

Joel Ekroos on Westend Indiansin P22-edustusjoukkueen vastuuvalmentaja. Joukkue nappasi viime kauden päätteeksi SM-hopeaa ja on aloittanut tämän sesongin kolmella voitolla.

Dumpis on päässyt iskemään jo pari kaappia, muun muassa Oilersin verkkoon perjantain derbyssä.

– Täällä Suomessa on selvästi enemmän lajiin ammattimaisesti suhtautuvia pelaajia ja valmentajia, Markuss vertasi.

Suomessa vuosikausia pelannut Morics Krumins ja liigakentät tänä syksynä TPS:ssä korkannut Peteris Trekse ovat tuttuja salibandyväelle.

Dumpisilla ei ole varsinaisia esikuvia pelaajana, mutta hän pyrkii ammentamaan oppia kokeneemmilta.

– Aina jos näen jotain, mistä pidän, ja joka näyttää hyödylliseltä, yritän opetella sen.

Hän pitää parhaana ominaisuutenaan hyviä syöttöjä. Vastaavasti kehityskohteisin
kuuluvat keskittymiskyky ja laukaus.

Elokuussa Espooseen muuttanut Dumpis haluaa kehittyä Heimossa lajin huipulle. Tässä prosessissa on tärkeää ajatella muutakin kuin säbää.

– Muuna aikana opiskelen ja tutkin Suomen kaunista luontoa. Odotan tältä reissulta eniten juuri sitä, että pääsen tutustumaan uusiin asioihin.

P22-edustusjoukkue mielii varmasti kirkastamaan viime kevään hopean kullaksi. Vaihtuvuutta ei liiemmin ollut kesällä, joten kasassa on laadukas ryhmä. 

Dumpis otettiin Lyttisen mukaan ilomielin vastaan.

– Heti ekoissa treeneissä moni meni juttelemaan hänelle ja kyselemään. Joukkueesta löytyy useampia pelaajia, joilla on kielipäätä, ja hyvin on löytynyt kavereita, Lyttinen tiesi.

Yksi Dumpisin uusista kavereista on Petr Majer joka on samalla myös hänen kämppiksensä. Miesten edustusjoukkueen hyökkääjä on mielissään siitä, että seurasta löytyy toinen samassa tilanteessa oleva.

– Markuss on mahtava tyyppi, ja yritämme aina auttaa toisiamme. Tämä kaikki on meille molemmille aivan uutta. Uskon, että tästä reissusta tulee tosi hyvä kokemus, Majer viestitti.

Hän ei ole suinkaan ensimmäistä kertaa Heimossa. Pari vuotta sitten korona sulki Tšekin sarjat, ja Majer piipahti toisen nuoren lupauksen kanssa kuukauden verran Espoossa treenaamassa ja pelaamassa juniorisarjoissa.

Silloin laitettiin itämään siemen, josta on nyt tullut kaunista hedelmää. Majer iski lauantaina hurjat viisi maalia EräViikinkien verkkoon F-liigan matsissa. Hänkin on viihtynyt hyvin uudessa ympäristössä.

– Suomi on tuntunut tähän mennessä tosi hyvältä. Helsinki on moderni ja kaunis kaupunki. Yritän opiskella vähän suomeakin, vaikka se on vaikeaa. Toivottavasti osaan sitten loppukaudesta edes vähäsen.

Majer sanoo suunnitelleensa ulkomailla pelaamista saatuaan lukion päätökseen. Heimossa vietetty kuukausi jätti hyvän fiiliksen seurasta, mikä helpotti päätöstä.

– Ensimmäinen kuukausi meni totutellessa ja asioita järjestellessä, mutta nyt tuntuu jo todella mukavalta olla täällä. Joukkue otti minut tosi hyvin vastaan, ja he auttavat kaikessa, Majer kiitteli Heimon kuulua henkeä.

Dumpis ja Majer ovat varmasti avuksi joukkueilleen kaukalossa. Heimon ammattimainen valmennuskulttuuri vie heitä urallaan eteenpäin suurella todennäköisyydellä.

Parhaimmillaan oppiminen on kaksisuuntaista. Pelikavereille ja miksei valmentajillekin lienee hyväksi saada vaikutteita toisenlaisesta lajikulttuurista päivittäiseen tekemiseen.

– Totta kai pieni tuulahdus uutta on tullut, mutta ei muutos hirveän suuri ole ollut arkeen, Lyttinen sanoi.

Suuremman vaikutuksen Dumpis ja Majer tekevätkin omilla tarinoillaan.

– Heidän omistautuminensa salibandylle on tietenkin hieno esimerkki. Harva tuon ikäinen uskaltaa muuttaa ulkomaille unelmien perässä, Lyttinen jatkoi.

Näin määrätietoisesti itseään kehittävät urheilijat ovat muutenkin tärkeitä, kun joukkueen sisälle rakennetaan positiivista kilpailutilannetta.

Seuran kannalta onkin selvää, että kansainvälisyys pelaajahankinnassa ja toiminnassa ylipäätään on kymmenen kertaa kymmenestä mahdollisuus ennemmin kuin uhka.

Suhteita ja verkostoa ulkomaille syntyy esimerkiksi valmentajien maajoukkuepestien myötä. Kaikista tärkeitä on kuitenkin huolehtia Heimoon saapuvista pelaajista hyvin. Sen parempaa markkinointia ei voi rahalla ostaa. 

Kaikkia osapuolia hyödyttävä yhteistyö on erittäin palkitsevaa. Johtavatko Markuss Dumpisin ja Petr Majerin kaudet Heimossa myös konkreettiisiin palkintoihin, sen kertovat vasta kevään pelit.

Majer ja miesten edustusjoukkue seuraavan kerran pelillä tulevana perjantaina, kun LASB saapuu vieraaksi Heimon kotiavaukseen Otahallille. Liput otteluun Tiketistä!

Dumpiksen ja P22-edustujoukkueen seuraava ottelu pelataan myöskin tulevana perjantaina Stars Areenalla, kun vastaan asettuu TPS.