To 11.03.2021

Heimo selvitti ottelupallon tiivistunnelmaisessa paikallispelissä – "Jos joskus vähän kuohahtaakin, osataan ottaa hetken happea ja keskittyä olennaiseen"

Westend Indians ei anna periksi. Selkä seinää vasten F-liigan neljänteen puolivälieräotteluun lähtenyt Heimo otti komean 5–3-voiton paikallisvastustaja Oilersista. Otahallissa pelatussa kamppailussa pudotuspelitunnelma alkoi olla käsin kosketeltava, mikä ennustaa perjantain seuraavaasta kohtaamisesta jännitteistä ja jännittävää.

Indiansilla on ollut tapana aloittaa terävästi, mutta keskiviikkona ohjat otti ensin Oilers avausmaalillaan reilun minuutin pelin jälkeen.

Peli eteni melko tasaisena ja kiihkeätunnelmaisena toiseen erään. Heimo selvitti taidolla ja tsempillä alivoiman ensimmäisen erän lopussa. Puolustuspelissä huomion kiinnitti etenkin Eetu Nykänen, joka haki useita tärkeitä peittoja mustelmia kaihtamatta. Oilersin maalitykki Justus Kainulainen saatiin kiinni tärkeällä hetkellä.

Tiettyä ruudinkäryä oli aistittavissa jo aiemmin, mutta toisessa erässä räjähti. Heimo kuittasi tasoituksen ensimmäisessä ylivoimamahdollisuudessaan. Aiemmisya peleistä hieman muunneltu viisikko liikutti palloa hyvin.

Vanha kuvio, jossa Tuomas Harjulan poikkisyöttö tavoittaa Valtteri Kainulaisen tämän mielipaikalta, onnistui sataprosenttisesti.

Oilers oli päästä johtoon myöhemmin toisessa erässä, kun Antti Suomelan veto otti jostain ovelat jengat, eikä edes hidastuksesta selvinnyt varmaksi, kimposiko pallo takaisin kentälle ylärimasta vai maalin puolelta.

Oilers ei siis kuitenkaan siis saanut maalia. Totuuden nimissä Heimo voi kiittää osin onneaankin, mutta vielä enemmän nuorta maalivahtiaan Juuso Jokisaloa sekä antaumuksellista puolustuspeliä.

Ja sitten Indiansille koitti etsikkoaika. Oilersin Rasmus Kainulainen esti turhan rajusti pallottoman Sami Niskasen liikettä laidan tuntumassa ja sai viiden minuutin jäähyn.

Tuomio oli melko kova, mutta kelpasi Indiansille. Ylivoimapelistä oli saatu onnistuminen, ja nyt niitä tuli viiteen minuuttiin kaksi lisää. Molemmista vastasi jäähynkin hankkinut Niskanen.

Ensimmäisessä maalissa Aaro Astalan veto pomppi maalin taakse, josta Oilers-vahti Joonas Kaltiainen hamusi sitä hyppysiinsä. Valtteri Kainulainen ehti kuitenkin tökkäämään pelivälineen maalin taitse Niskaselle, joka pomputteli sen verkkoon.

Toinen ylivoimamaali tuli Astalan hyvin peitetystä syötöstä onetimerilla.

Tuomareilta jäi näkemättä ikävä episodi toisen erän lopussa, kun Niko Laitia työnnettiin selästä, ja samaan aikaan Ilari Talvitie tarjosi olkapäätä Laitin suuntaan.

Nuori Indians-hyökkääjä törmäsi päistikkaa raamikkaan Talvitien olkapäähän tai kyynärpäähän. Laiti saatiin hetken päästä tolpilleen, mutta tärsky oli silmin nähden kova, eikä sentteri palannut enää ottelussa pelikentän puolelle.

Oilers jatkoi kohti erätaukoa kuskin paikalla, mutta maalin teki Heimo. Oilersin avaus tukahtui puolessa kentässä kotijoukkueen katkoon ja yhtäkkiä Samuli Junnila pääsi vedolle hyvästä liikkeestä. Takayläkulmassa helähti, ja Heimo johti 4–1.

Kolmannessa erässä Heimo taisteli. Oilers sai kavennuksen heti alkuun, mutta maalin päähän se nousi vasta viimeisellä minuutilla. Tällä kertaa Öljymiehiä ei päästetty enää rinnalle. Seuraava hyökkäys saatiin poikki ja Astala nosti kaukaa omalta kenttäpuoliskolta tyhjiin lopullisen sinetin.

Vauhdikkaan ottelun kääntyminen omille oli tottakai Heimon valmennuksen mieleen. Voitto ei kenties ollut kliinisin, ja toisinaan tunne syrjäytti maltin ratkaisuissa.

– Nyt oli tosiaan paljon vauhtia askissa. Meitä se ei haittaa, että peli menee päästä päähän, valmentaja Antti Vartiainen summasi.

Tunnelatauksen näki muun muassa molempien joukkueiden vaihtopenkkien reaktiosta kenttätapahtumiin. Vaihdossa pidettiin ääntä ja reagoitiin voimakkaasti vihellyksiin.

Vartiaisen mukaan lataus ei kuitenkaan mennyt yli missään vaiheessa.

– Meillä on tasapainoisia ukkoja. Jos joskus vähän kuohahtaakin, niin osataan ottaa hetki happea ja keskittyä olennaiseen.

Tällaiset ominaisuudet ovat tärkeitä myös silloin, kun peli tarjoaa mahdollisuuksia. Pitkä ylivoima oli keskiviikkona avainasemassa ja ratkaiseva tekijä, miksi Heimo puristi voiton.

– Jos saa sauman, niin se pitää käyttää, Vartiainen tiivisti.

Kääntäen voi sanoa, että vastustajan tilaisuuksien tyhjäksi tekeminen kannattaa aina. Eetu Nykäsen akrobaattisten peittojen sävyttämät alivoimat käyvät tästä hyvänä esimerkkinä.

Vartiainen muistutti, että Heimolla alivoimapeli noudattaa samoja raameja kuin joukkueen yleinen puolustustapa. Sen takia siinä ei tarvitse liikaa ajatella.

Taito lukea peliä ja syöttölinjoja on erinomaisen tärkeä ominaisuus, mutta iso arvo on myös puhtaalla tsempillä. Sitä Indiansilla oli huomattavat määrät puseroon jemmattuna.

Myös ylivoimapeli onnistui keskiviikkona. Kolme osumaa näistä tilaisuuksista on hyvä saldo, sillä aiemmissa peleissä ylivoima ei tuottanut mitään.

Vartiainen totesi, että ylivoimaa voi pelata kymmenkunta eri pelaajaa. Tämä antaa mahdollisuuden variointi, kuten keskiviikkona nähtiin.

Kun ylivoimaviisikko tarjoaa riittävästi laukaisu-uhkaa, liikuttaa palloa ja on kyllin ahnas maalin edustalla, on onnistumisen todennäköisyys suuri.

Suuri on myös erikoistilanteiden vaikutus lopputulokseen.

– Ne ovat ikään kuin oma miniottelunsa ottelun sisällä, Vartiainen totesi.

Laitin loukkaantuminen näytti sen verran ikävältä, että se jäi mieleen myös pelaajille. Loukkaantumisia on tullut kaudella 2020–21 varmasti kotitarpeiksi.

– Me olemme sellainen ryhmä, että otamme vain lisää energiaa vastoinkäymisistä, Vartiainen sanoi.

Niitä nyt ei kuitenkaan välttämättä kaivattaisi määräänsä enempää. Jotta Oilers kaatuisi vielä kolmesti, tarvitaan onnistumisia kaikille Heimon pelaajille. Onnen merkitystä ei voi kokonaan kiistää, mutta silläkin on sanonnan mukaan tapana suosia rohkeaa.

Perjantain ottelu tulee vastaan nopeasti. Vartiaisen mukaan joukkue kokoontuu torstaina, ja yhtenä tarkoituksena on porukalla painaa mieleen ne tekijät, jotka nyt johtivat Heimon voittoon.

– Esimerkiksi ylivoimapeli on paljon sitä, että jaksetaan liikkua, poimi Vartiainen pelillisen detaljin.

Mutta entäpä se henkinen puoli, kun vastustajan ottelupallo numero yksi on selvitetty.

Ensimmäisen voiton jälkeen on helpompi lähteä hakemaan toista. Pudotuspeleissä pitää aina edetä yksi matsi kerrallaan, mutta kun voittoja alkaa tulla, niistä pitää ammentaa oikeanlaista uskoa ja tunnetta.

Puhutaanpa tästä sitten tarinan synnyttämisenä tai oikeaan suuntaan vyöryvänä lumipallona, niin kyseinen kaikkien urheilijoiden tuntema ilmiö on sitä, mitä Heimo nyt tarvitsee.

– Siihen tässä tietysti pyritään, Vartiainen vahvisti.

HS: Indiansin Niko Laiti törmäsi päin kaksimetristä Ilari Talvitietä – osuma jätti Laitin makaamaan liikkumatta
Pääkallo.fi: Timonen iloitsi voitosta, mutta on huolissaan pallottomiin pelaajiin kohdistuvista kontakteista: ”Jotain isompaa tapahtuu vielä”
Ottelukuvat: Flickr / Westend Indians (Joni Winsten)
Huippuhetket: Ruutu
Maalikooste: YouTube / Westend Indians

HEIMO–Oilers 5–3 (0–1, 4–0, 1–2)

01.34 Ilari Talvitie (Tuomas Iiskola) 0–1
26.55 Valtteri Kainulainen (Tuomas Harjula) 1–1 yv.
32.30 Sami Niskanen (Kainulainen) 2–1 yv.
35.18 Niskanen (Aaro Astala) 3–1 yv.
39.14 Samuli Junnila (Samuli Alaluusua) 4–1
41.28 Jesperi Lindfors (T. Iiskola) 4–2
59.13 Santeri Lindfors (Matias Veikkola) 4–3 im.
59.35 Astala (Otto Lehkosuo) 5–3 tm.