La 28.01.2023

Heimo kukisti EräViikingit Remeksen hattutempulla – "Kiva noista on laittaa lötöä pussiin"

Westend Indians aloitti härkäviikkonsa F-liigassa kohtaamalla Otahallin Tiipiissä EräViikingit perjantaina. Paikallisvastustaja oli jäänyt pahasti espoolaisten jalkoihin kauden aiemmissa kohtaamisissa, jotka Heimo vei yhteismaalein 22–8.

Tällä kertaa oli paljon tiukempaa, sillä valmennustakin vaihtanut EräViikingit pelasi ja etenkin puolusti hyvin. Heimo puristi vahvan erikoistilannepelaamisen turvin makeaan 5–4-voittoon.

Aivan aluksi vaikutti siltä, että Heimo hoitaa ottelun yhtä vaivatta kuin edelliset. Ensimmäisen vaihtokierroksen päätteeksi kolmoskentällisen Anton Roth laukoi Petr Majerin oivasta passista avausmaalin ajassa 02:01.

Tällä kertaa lumipallo ei lähtenytkään vyörymään Heimolle suotuisasti nopeasta johdosta huolimatta. Reilua minuuttia myöhemmin vieraiden Tommi Rosendahl päätti perussimppelin vastahyökkäyksen tarkkaan vetoon ja tasoitusmaaliin. 

Kolme minuuttia myöhemmin Rosendahl iski tyylikkäästi rystyltä johtomaalin. Maalipaikkaa edelsi huolimaton pallonhallinta tai katsantokannasta riippuen epäonninen pallon pyörittäminen lavasta.

** 🚀 Westend Indians & Coinmotion yhteistyössä tarjoavat sinulle matkan kryptovaluuttojen maailmaan. Liity yli 160 000 asiakkaan joukkoon tänään niin saat 0%* kaupankäyntikulut kolmen päivän ajaksi: https://coinmotion.com/westendindians/ **

Ottavana osapuolena Rosendahlin maaleissa ollut Heimon ykköskentällinen kuittasi takaisin heti toisen erän alussa. Leevi Auranen pörräsi päädyssä tällä kertaa visusti pallo lavassaan ennen kuin ruokki Christian Remestä hyvässä vetosektorissa. Heimon pisteykkönen laukoi varmasti takakulmaan kauden 17. täysosumansa. 

Heimo oli selvittänyt avauserässä alivoiman ja selvitti sellaisen myös toisessa. Peruspelissä ja viidellä viittä vastaan se vaikutti olevan hieman vastustajaa edellä. Toisaalta EräViikingit puolusti selvästi paremmin kuin kauden aiemmissa kohtaamisissa. Se myös käänsi nopeasti aina kun Heimolle tuli menetyksiä tai epäonnistuneita syöttöjä.

Kolmanteen erään lähdettiin tasalukemissa 2–2. EräViikingit tarrasi vierasvoittoon Benjamin Tenhosen nopealla maalilla, mutta Heimo ei luonnollisestikaan tästä häkeltynyt.

Eikä varsinkaan Christian Remes. Kotijoukkueen aktiivinen ote tuotti EräViikingeille kaksi jäähyä, jotka molemmat hyödynnettiin identtisillä osumilla.

Pallo kierrätettiin oikean kautta takamiehen tontilla pelanneelle Remekselle. Laadukas veto viuhui molemmilla kerroilla vasempaan yläkulmaan, ja äkkiä Heimo johti.

Pian Remeksen toisen maalin jälkeen Majer ja Pieti Alatalo pallottelivat keskenään hyökkäysalueen kulmassa ennen kuin jälkimmäinen sivalsi ensin mainitun syötöstä lukemiksi 5–3.

EräViikingit kömpi vielä maalin päähän, mutta Heimo onnistui tilkitsemään alakertansa ja ottamaan tärkeät kolme sarjapistettä.

Valmentaja Antti Vartiainen oli tietenkin tyytyväinen voittoon, vaikka se oli huomattavasti tiukempi kuin edellisissä EräViikingit-koitoksissa.

– Ei tätä voi verrata edellisiin otteluihin, EräViikingit on ihan eri joukkue nyt. He olivat meitä edellä siinä, että pelataan härskisti tuloksesta, Vartiainen kehui.

– Mekin pelasimme toisesta erästä alkaen hyvin, ja pystyimme minimoimaan puoli-ilmaiseksi annetut maalit.

Myös erikoistilanteet olivat Heimon vahvuus.

– Selvitimme molemmat alivoimamme ja teimme molemmista ylivoimista maalit eli tilastoihin jäi sataprosenttinen onnistuminen Vartiainen totesi.

Runkosarjan viimeinen kolmannes on nyt virallisesti alkanut. Vartiainen ei vielä sen kummemmin avannut näkemystään joukkueen iskukyvystä maaliskuussa. 

– Emme katso sinne kevääseen, vaan menemme peli kerrallaan. Meidän pitää ensin hoitaa paikka sinne [pudotuspeleihin].

Christian Remes on kunnostautunut kuluvalla kaudella etenkin juuri EräViikinkejä vastaan. Kauden kolmessa pelissä helsinkiläisjoukkuetta vastaan tuli pisteitä komealla kolmen pojon keskiarvolla ottelua kohden (5+4=9).

Perjantain hattutemppu nosti hänet liigan pistepörssissä lähes kympin sakkiin. Remes on tehnyt debyyttikaudellaan Heimossa pisteet 19+16=35.

– Kyllähän maalinteko maistuu aina, ja toisaalta se maistuu entisestään, kun sillä auttaa joukkuetta voittamaan pelejä. 

Myös Remes huomasi, että tällä kertaa mitään ei saanut ilmaiseksi.

– Ervi kieltämättä puolusti hyvin, ja oli vahva omissa käännöissään. Onneksi onnistuttiin kuitenki kääntämään tiukka matsi voitoksi. Remes vielä kertasi.

19 maalia ei ole pöllömpi saldo tämän päivän F-liigassa. Remeksen ehdoton valtti on pienestä tilasta tarkasti lähtevä veto. 

– Kiva se ylivoimaa pelata, ja hyvin lähtevät vedot, kun tulee hyvää tarjoilua lapaan. Kivahan noista on laittaa lötöä pussiin, Remes kiitteli pelikavereitaan.

Lyökö laituri lötöä liikkeelle Lahdessakin selviää sunnuntaina, kun Heimo matkaa LASBin vieraaksi. Härkäviikko jatkuu torstaina Classicia vastaan Bläk Boksissa ja päättyy Otahallille lauantaina 3. helmikuuta. Tuolloin vieraaksi saapuu Nurmon Jymy.

 

HEIMO–EräViikingit 5–4 (1–2, 1–0, 3–2)

02:01 Anton Roth (Petr Majer) 1–0
03:06 Tommi Rosendahl (Joakim Lund) 1–1
06:06 Rosendahl 1–2
20:48 Christian Remes (Leevi Auranen) 2–2
41:42 Benjamin Tenhonen (Veli-Pekka Turula) 2–3
45:15 Remes (Samuli Junnila) 3–3 yv.
49:18 Remes (Jasper Auvinen) 4–3 yv.
50:06 Pieti Alatalo (Majer) 5–3
51:52 Daniel Tenhonen (B. Tenhonen) 5–4

Ottelun maalikooste täältä!

F-liigan ottelukuvat täältä!