”Aika paljon olen opettanut. Minulla on ollut noin 300 pelaajaa hoteissa ja jokainen on ollut oma persoonansa”, joulukuussa derbyssä palkittu Turunen laskee.
Tällä hetkellä hän valmentaa poikien C1-edustusjoukkuetta yhdessä niin ikään Heimon palkittuihin valmentajakonkareihin kuuluvien Petri Ruohosen ja Marek Aivilan kanssa.
Hänen valmennusuransa alkoi sillä tutulla tarinalla. Turusen vanhin poika osallistui Heimon salibandykerhoon kaudella 2004–05 ja isä oli tietenkin mukana.
”Siinä vaiheessa osallistuminen oli vähän jeesailua, lähinnä isän roolissa kaukalon laidalla.”
Pari vuotta myöhemmin hän aloitti vuonna 1999 syntyneiden päävalmentajana. Tämä ikäluokka kävi tutuksi, sillä hän luotsasi porukkaa viiden vuoden ajan.
”A-nuorten edustuksessa on muutama kundi, joita olen valmentanut natiaisesta asti”, Turunen kertoo.
Lähivuosina onkin odotettavissa, että joku hänen entisistä suojateistaan pelaa Salibandyliigaa. Ajatus lämmittää pelaajalähtöisen valmentajan mieltä.
Valmentajana toimimisessa on toki kyse paljon muustakin kuin liigapelaajien tuottamisesta. Turusesta on mukavaa kuulla isoiksi kasvaneiden valmennettaviensa kuulumisia.
”En välttämättä muista nimiä ja kasvoja, mutta onhan se hauskaa, kun parimetrinen kundi tulee moikkaamaan ja sanoo, että valmensit minua joskus”, Turunen naurahtaa.
Tällaiset kohtaamiset eivät ole ihme, sillä Turunen on vaikuttanut moneen joukkueeseen ja ikäluokkaan Heimossa. Tähän havaintoon kiteytyy hänen mielestään paljon heimolaisuudesta.
”Olemme yhteisöllinen ja yhtenäinen porukka. Meillä ei ole eri joukkueita siinä mielessä, vaan kaikki kuuluvat samaan Heimoon”, Turunen painottaa.
Tämä on myös syy siihen, että hän on pysytellyt seurassa yli kymmenen vuotta ja jaksanut uhrata viikottain vapaa-aikaansa tuntitolkulla.
”Eihän tätä jaksaisi, ellei viihtyisi muiden seuratoiminnassa mukana olevien aikuisten kanssa.”
Tai nuorten. Murrosikäisten poikien valmentaminen vaatii kutsumusta ja taitoa kohdata erilaisia ihmisiä. Turunen kokee oppineensa paljon.
”Pitää ymmärtää erilaisia persoonia. Toinen kaveri saattaa nauraa jutuillesi ja toista ne eivät voisi vähempää kiinnostaa.”
Onkin selvää, että pelitaitojen ja taktiikan opettaminen ovat vain pieni osa valmentamisen arkea. Tarvitaan myös psykologista silmää.
”Joku kaveri saattaa olla olevinaan kovis, mutta leirillä on mukana nalle, joka kainalossa siellä nukutaan”, valmentaja naurahtaa ymmärtävästi, ei ilkeästi.
Esimerkki korostaa erilaisten ihmisten ymmärtämistä, mikä puolestaan on heimolaisuuden ydintä. Tommi Turusen perheessä ollaan samaa Heimoa jo toisessa sukupolvessa.
Alussa mainittu viisivuotias salibandykerholainen on nyt A-nuorten kakkosjoukkueen pelaaja – ja valmentaja itsekin Indiansissa. Roope Turunen opastaa vuonna 2009 syntyneitä poikia heimolaisuuden ja pelaajapolun alkumetreillä.
