Vanhemmat uutiset

Tulokas, pistenikkari ja konkari kertoivat teesinsä viikonlopun koviin koitoksiin – ”Puolustusmoraalin pitää olla tapissa”

Westend Indiansin F-liiga kausi jatkuu tulevana viikonloppuna mielenkiintoisilla haasteilla. Perjantaina se kohtaa Tiipiissä Nokian KrP:n ja lauantaina Jyväskylässä paikallisen Happeen.

Heimo petrasi ja puristi maukkaan voiton Nurmossa – ”Lopun puolustusilme oli äärettömän ihanaa katseltavaa”

Westend Indians päätti sunnuntaina halki puolen Suomen ulottuneen pelireissunsa Seinäjoella, jossa se kohtasi Jymyn. Lauantaisen OLS-ottelun tapaan myös Nurmossa nähtiin jännittävä salibandyottelu, jossa kumpikaan joukkue ei antanut tuumaakaan  periksi. Tällä kertaa Heimo sai kuitenkin pisteet matkaansa, sillä Nurmohallin valotaululle jäivät 60 minuutin jälkeen lukemat 3–4.

Heimo hukkasi pisteet Oulun pimeään iltaan – ”Huomiseksi pitää saada petraus”

Westend Indians matkasi lauantaina halki pimeän Suomen Ouluun saakka. Pitkän bussimatkan jälkeen vastaan asettui kovaksi kotijoukkueeksi tiedetty OLS.

SPV juoksi Heimolta karkuun pisteiden kera – ”Pelin kuva oli, että me jahtasimme”

Westend Indians matkasi sunnuntaina Seinäjoelle, jossa se kohtasi paikallisen SPV:n F-liigan kamppailussa.

Head partners of the Tribe

Scroll to Top