
- To
Heimon kapteeniston puolustajakaarti lupaa alkavalle kaudelle ilkeyttä, toimituksia ja hyökkäyspään tehoja
Lauantaina se viimein alkaa, F-liigakausi 2023–24. Westend Indians on odottanut kunnon sarjapelejä lähes viisi kuukautta, joten nälkä päästä kunnon kaukaloon ja kirjaimellisesti liigamatolle lienee melkoinen.

- To
Tämän kauden Heimo ammentaa jatkuvuudesta – ”Hyvin puolustamalla voidaan olla vaarallisia”
Westend Indians päätti perjantaina harjoituskautensa 5–6-tappioon FBC Turulle. Otahallin Tiipiillä pelattu kamppailu oli eräänlainen kenraaliharjoitus seuran tapahtumatiimille, ja tiettävästi ensimmäinen kerta aikoihin, kun treenipeli on pelattu liigamatsien kotiluolassa.

- To
Suomen kaataja Majer ja kumppanit saivat virtaa maajoukkueista
Westend Indiansin perjantaisessa F-liigakauden kenraaliharjoituksessa nähdään myös nippu maajoukkuekomennukselta palanneita heimolaisia.

- To
Heimo on valmis aloittamaan kauden rytinällä, viimeinen kenraali perjantaina Tiipiillä – ”Haluan, että yleisöön saakka näkyy meidän tulleen voittamaan”
Salibandykausi 2023–24 on pian täällä, ja niinpä myös Westend Indiansin F-liigajoukkue hioo iskukykyään syyskuun 16. pelattava sarja-avaus mielessään.

- To
Virallinen tiedote 7.8.2023
Korjaus tämän päivän Helsingin Sanomien (HS) uutisointiin, jossa HS on ansiokkaasti nostanut esille pääkaupunkiseudun huonon olosuhdetilanteen.

- To
Kristo ”r0tta” Lindfors uusii valmentajasopimuksen
Kesä ja syksy tuovat uusia tuulia Counter Strikeen, joukkueen valmentaja on edelleen nälkää täynnä.
Vanhemmat uutiset

- To
Tšekin maajoukkueen noussut Majer innoissaan Suomen kimppuun – ”Kehitysloikan takana on kova työ kesällä”
Tulevana viikonloppuna Malmössa pelataan salibandyn miesten EFT-turnaus, jossa on edustusta myös Heimosta.

- To
Heimo kuritti taas Classicia – ”Vaade oli tässä matsissa todella kova”
Westend Indians päätti syyskautensa F-liigassa maanantaina, kun se kohtasi Classicin Otahallilla. Eilen harmittavan tappion Raholassa kärsinyt Heimo nousi feenikslinnun lailla tuhkasta ja voitti viihdyttävän ottelun maalein 7–5 loistavalla esityksellä.

- To
Tehottomuus Heimon turma Raholassa – ”Paikkoja oli vaikka kuinka paljon”
Westend Indians pelasi sunnuntaina F-liigan syyskautensa päättävän tuplaottelun ensimmäisen osan Tampereen Raholassa Nokian KrP:n vieraana. Maanantaina on vuorossa harvinainen alkuviikon kotiottelu, jossa vastaan asettuu toinen pirkanmaalaisseura Classic

- To
Heimo puristi rinnalle ja ohi Jyväskylässä – ”Tämä oli hieno luonteen näyttö meidän porukalta”
Westend Indians matkasi lauantaina Keski-Suomeen Happeen vieraaksi perjantainen kotitappio KrP:lle niskassaan. Ryhtiliike oli siis enemmän kuin tilauksessa.

- To
KrP karkasi Heimolta alussa – ”Lauantaina on uusi mahdollisuus jysäyttää”
Westend Indiansilla oli perjantaina mahdollisuus loikata F-liigan sarjataulukon kakkoseksi, kun se kohtasi Otahallissa Nokian KrP:n.