- To
Play-off taistelu käy kuumana, maalikooste
Pahaan aikaan Westend Indiansin A-junnut ovat ajautuneet neljän pelin tappioputkeen. Eilen illalla vieraspelissä Ylöjärvellä oli Kooveen vuoro napsia myös heille elintärkeät pisteet ja viimeisille runkosarjan kierroksille jää todellakin jännitettävää mitkä joukkueet selvittävät tiensä jatkopeleihin.
- To
Heimon syntyhistoriaa jäljittämässä
Westend Indians syntyi vuonna 1992 tuolloin 16-vuotiaan Toni Leiposen kerätessä Inkkariheimon kasaan kaveripiiristään. Reilussa kahdessakymmenessä vuodessa Heimo on yltänyt hienoihin saavutuksiin ja kasvanut hurjaa vauhtia yhdeksi Suomen suurimmista salibandyseuroista.
- To
Heimo voittoon Markus Markkolan hattutempulla
Heimolle huipputärkeät pisteet Ystävänpäivän kotiottelussa. Jännitys tiivistyy runkosarjan lähestyässä loppuaan.
- To
Classic vei pisteet Heimon Tiipiiltä
Heimo kaatui selvin lukemin keskiviikkoillan kamppailussa Classicia vastaan. Seuraava Heimon huipputärkeä kotiottelu pelataan Tiipiillä Ystävänpäivänä 14.2.
- To
Heimoyhteisö sai oman erityisryhmän
Westend Indiansin heimoyhteisö kasvoi jälleen, kun Heimo sai oman vammaisjoukkueensa. Westend Indians Specials pukeutui ensimmäistä kertaa Heimon väreihin joukkueen vieraillessa eilen Otahallilla.
- To
Heimokapteeni ratkaisi jatkoajalla
Toisen perättäisen vierasvoiton myötä Heimo nousee sarjataulukossa sijalle yhdeksän. Ensi viikolla pelataan kaksi huippujännittävää kotiottelua Heimon Tiipiillä Otaniemessä.
Vanhemmat uutiset
- To
Kauden ensimmäinen Espoon derby Tiipiillä
Kahdella voitolla kauden avannut Heimo pääsee kovaan testiin kolmannessa ottelussaan, kun paikallisvastustaja Esport Oilers vierailee Heimon mailla perjantaina. Espoon herruus ratkaistaan tällä kaudella nyt neljännen kerran salibandyliigan historiassa.
- To
Heimolle sarja-avauksesta upea vierasvoitto
Salibandyliigan runkosarja ei olisi paremmin voinut Heimon osalta alkaa, kun joukkue otti tärkeät avauspisteet M-Teamin kustannuksella upealla 1-5 – voitolla.
- To
Heimon liigakausi starttaa M-Teamin vieraana
Puolen vuoden odotuksen jälkeen Heimo pääsee vihdoin tositoimiin, kun lauantain salibandyliigan avauksessa joukkue kohtaa helsinkiläisen M-Teamin vieraskentällä.
- To
Heimon liigakausi starttaa M-Teamin vieraana
Puolen vuoden odotuksen jälkeen Heimo pääsee vihdoin tositoimiin, kun lauantain salibandyliigan avauksessa joukkue kohtaa helsinkiläisen M-Teamin vieraskentällä.
- To
Kymmenes Tribal Cup takana – Heimo kiittää
Viikonlopun aikana 90 joukkuetta mitteli paremmuudestaan neljässätoista sarjassa. Espoon ja Helsingin salibandyareenoilla pelattiin yhteensä 202 ottelua lähes kahden tuhannen pelaajan voimin.