- To
OLS vei ensimmäisen koitoksen
Puolivälierät pyörähtivät eilen lauantaina käyntiin Oulussa. Kotijoukkue oli askeleen pari edellä ja pitivät avausvoiton turvin kotiedun edelleen itsellään. Tänään illalla on heti Inkkareilla paikka tasoitukseen.
- To
Puolivälierät käyntiin
Niinhän siinä kävi, että Westend Indiansin A-junnut saavat vastaansa OLS:n Oulusta. Viime vuonna joukkueet kohtasivat finaalissa, jossa OLS oli vahvempi ja veivät mestaruuden. Nyt haetaan kuittia heti pudotuspelien alkuun.
- To
Viime viikonlopun maalikoosteet
Runkosarja päättyi Westend Indiansin A-junnujen osalta kahteen paikallispeliin. Lauantaina kaatui SSV ja sunnuntaina sai kyytiä vuorostaan Erä. Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevan viikonlopun puolivälierien avausta vs OLS.
- To
Etelä-Suomen ykkönen!
Westend Indiansin B-tyttöjen edustusjoukkue on voittanut tyttöjen 1. divisioonan Etelä-Suomen lohkon. Joukkueen kausi jatkuu ensi viikonloppuna Turussa tyttöjen SM-sarjan playoff-karsinnoissa.
- To
Huikea puolustusvoitto runkosarjan päätteeksi
Westend Indiansin A-junnut näyttivät tänään joukkuepelaamisen mallia sieltä parhaimmasta päästä. Jos pystyt Mosalla jättämään kotijoukkueen maaleitta niin voisin väittää että sellaista ei ihan joka päivä satu. Tänään oli Inkkareilla "pöljä" päivä ja runkosarjan päätös sai arvoisensa lopun.
- To
SSV kumoon -> puolivälierät kutsuvat
Westend Indiansin A-junnut varmistivat tänään toiseksi viimeisellä runkosarjan kierroksella paikan puolivälieriin. Huomenna mitataan vielä Mosalla Erän vire ja sitten ruvetaankin jännittämään maanantaita, jolloin selviää neljä puolivälieräparia.
Vanhemmat uutiset
- To
Hienolla joukkuepelillä pisteet kotiin!
Kolmas sarjaturnaus oli vuorossa syyslomaviikon päätteeksi 22.10. ja Heimo lähti pisteiden metsästykseen Mosahallille Tapanilaan.
- To
Liigan kärkikamppailussa EräViikingit vastassa
Heimo kohtaa keskiviikkona vieraissa EräViikingit, joka pitää tällä hetkellä piikkipaikkaa Salibandyliigassa. Heillä on kaksi pistettä Heimoa enemmän, mutta toisaalta myös kaksi ottelua enemmän pelattuna.
- To
Tappioton vire jatkuu!
Toinen sarjakierros pelattiin 11.10. Masalan Lähitapiola Sport centerissä. C2-pojat edustivat puhtaalla pelillä miesten edustuksen jalanjäljissä.
- To
Heimo jatkaa puhtaalla pelillä
Matka Nokialle oli täydellisesti onnistunut ryöstöretki, kun Heimo kävi hakemassa vierailta mailta kaksi sarjapistettä kotiin tuomisiksi. Tasapisteissä Heimon kanssa ennen ottelua ollut Nokian KrP sai vuorostaan kokea Heimon vahvan vireen.
- To
Heimo vierailee Nokialla
Heimo matkaa maanantaina Nokialle KrP:n vieraaksi, tarkoituksenaan jatkaa voittoputkensa jo viiteen peliin. Ryöväämällä pisteet nokialaisilta, Heimo palaa takaisin sarjakärkeen.