miehet-edustus

miehet-edustus

Heimo jatkoon Suomen Cupissa

Maanantai-illan Suomen Cupin ottelussa Heimo voitti odotetusti kakkosdivisioonassa pelaavan FBT Pitun ja jatkaa Cupin viidennelle kierrokselle. Ottelussa oli useita onnistujia, kun jopa 14 pelaajaa pääsi tehopisteille.

miehet-edustus

Heimo kauden ensimmäiseen kotivoittoon

Heimon kolme maalia yhteen ja puoleen minuuttiin kolmannen erän viimeisellä kympillä nosti isännät tavoittamattomaan johtoon ja näin ollen kauden ensimmäiseen kotivoittoon. Voiton kapellimestarina toimi neljä maalia iskenyt Mikael Sievänen.

miehet-edustus

Viikingit Tiipiihin Heimon vieraaksi

Heimo pääsee vihdoin kolmen vierasottelun jälkeen hakemaan kauden ensimmäistä kotivoittoaan Viikinkien kustannuksella. Ensimmäisessä kotiottelussa Classic vei pisteet Tampereelle, joten nälkää riittää kotiyleisön edessä.

miehet-edustus

Avauserä jälleen Heimon turma

Happeen viisi maalia ensimmäisessä erässä olivat liikaa Heimolle. Neljän maalin karkumatka kotijoukkueelle oli liian vaikea kiinniotettavaksi, eikä Heimo enää päässyt koko loppupelin aikana lähellekään voittoa.

miehet-edustus

Heimo Jyväskylään hapettamaan Happeeta

Heimo jatkaa vieraspelisarjaansa seuraavaksi Happeeta vastaan. Toissakauden mestari ei ole hävinnyt tällä kaudella vielä kertaakaan ja on lisäksi paukuttanut eniten maaleja kaikista salibandyliigajoukkueista. Heimon täytyy pystyä yhtä tiiviiseen puolustuspeliin kuin OLS-ottelussa, jotta pisteitä matkaa Espoon suuntaan.

miehet-edustus

Heimolle tärkeät vieraspisteet Oulusta

Tiivis puolustuspelaaminen ja loistavasti sujunut 5vs5 – peli takasivat Heimolle vierasvoiton OLSista. Heimo piti kaksi ensimmäistä erää maalinsa puhtaana maalivahti Mikko Kirvesniemen johdolla, eikä päästänyt missään vaiheessa oululaisia mukaan voittotaisteluun.

Scroll to Top