Tampereen Classic löytyy tällä hetkellä runkosarjan sijalta
kaksi. Heimo puolestaan on sijalla yhdeksän, kolmen pisteen päässä viimeisestä
pudotuspelipaikasta. Classic on erinomainen tasonmittaus heti vuoden
ensimmäiseen otteluun, sillä mikäli pisteitä halutaan Espooseen tuoda, on
joukkueen onnistuttava täydellisesti.
Kauden ensimmäisen kohtaamiseen Tiipiissä vei Classic
nimiinsä lukemin 5-11. Tuossa ottelussa tamperelaisten Eemeli Salin oli
huikeassa vireessä iskien kohtalaisen kovat kuusi tehopistettä. Tamperelaisten
sisäisessä pistepörssissä ykkösenä majailee Lassi Vänttinen kaksi pistettä
Salinin edellä.
Heimon Mikael Sievänen on iskenyt kahteen viimeiseen
otteluun kahdeksan tehopistettä ja kapteeni Valtteri Kainulainen liitää kuuden
ottelun pisteputkessa.
Päävalmentaja Stefan Korhonen kommentoi tulevaa ottelua
seuraavasti.
– Tämä pelitauko on käytetty vammojen paranteluun ja
yhteispelin hiomiseen. Joulun aikaan oli hieman enemmän omatoimista, mutta
yhteiset treenit pistettiin heti joulun jälkeen käyntiin ja alettiin
valmistautua kevätkauteen
– Classic on joka osa-alueella maan kärkijengejä, mutta
mitään taikatemppuja ei heidänkään voittamiseen tarvita. Kun saadaan oma
pallollinen peli kuntoon, minimoidaan virheet ja onnistutaan omista paikoista
laittamaan palloa pussiin, niin kaikki joukkueet on voitettavissa.
Classicia vastaan ottelu alkaa perjantaina kello 18.30.
Kotiluolaan palataan pelaamaan sunnuntaina 10.1, jolloin vastaan asettuu OLS.
Ottelu alkaa Otahallissa kello 17.00, kaikki mukaan heti vuoden alusta
kannustamaan Heimo voittoon.
// WI Tiedotus / Ville Vannesluoma