Heimoyhteisön jalkapalloseura FC Espoo aloittaa sunnuntaina kautensa, kun se kohtaa Suomen Cupin ensimmäisellä kierroksella MK-Unitedin Myyrmäki-hallissa.
Päävalmentajana marraskuussa aloittaneen Teemu Husson mukaan joukkue on päässyt harjoittelemaan jo talven aikana laadukkaasti.
– Treenit ovat sujuneet hyvin. Jokainen on ollut hyvällä asenteella liikkeellä. Hieman enemmän olisin halunnut päästä taktisiin harjoitteisiin, mutta pelaajamäärä ja pelaajat ovat vaihdelleet aika paljon, hän kertoi.
Miesten Kolmosessa kärkisijoille hamuavaan ryhmään on tullut uusia pelaajia vielä aivan hiljattainkin. Yhteistä joukkueelle on se, että alkavaan kauteen suhtaudutaan tavoitteellisesti.
–Joukkue on rakentunut koko ajan, ja vielä tällä viikolla on tehty uusia sopimuksia. Hyvillä mielin voi lähteä kauteen, ja asenteella, että joka harjoitus voidaan mennä eteenpäin, Husso sanoi.
Yhtenäiseksi ryhmäksi sulautumisessa auttaa myös se, että joukkue valitsi alkuviikosta kapteenistonsa tulevalle kaudelle. Käsivarsinauhan saa Eero Martelin, ja varakapteeneina toimivat Juuso Lehmuskallio ja Miko Kujala.
Pelitavan ja taktiikan hiomiseen on vielä aikaa ennen sarjan alkamista, nyt kun miehistö alkaa olla kasassa. Hussolla on selvät ajatukset siitä, minkälaista jalkapalloa FC Espoo vuonna 2025 pelaa.
– Jokaiselle pelipaikalle sekä rooleihin on löytynyt sopivia pelaajia, jotka pääsevät hyödyntämään vahvuuksiaan. Pelinopeutta on harjoiteltu alkuun, ja se on mennyt hyvin.
Kuten aina, niin myös tässä projektissa on kehitettävää. Tästäkin joukkueella on yhteinen näkemys, jota Husson johdolla aletaan työstää käytäntöön.
– Pelitapaa on päästy avaamisen ja rakentelun suhteen harjoittelemaan. Siihen liittyen olemme yhdessä todenneet, että tarvitaan vielä hieman lisää rohkeutta.
Sunnuntain matsi onkin sitten ensimmäinen tilaisuus todeta missä todella mennään suhteessa tavoitteisiin. Vastustaja MK-United on parissa vuodessa noussut Kutosesta Neloseen, joten vastaan asettuu varmasti nälkäinen ryhmä.
Kovin paljon enemmän pelin kulkua on vaikea ennakoida tässä vaiheessa, kun kilpailullisia tapahtumia ei ole referenssinä.
– On se monellakin tapaa arvoitus varmasti molemmille joukkueille. Hyvällä fiiliksellä luottaen omiin vahvuuksiin ja asenteeseen, Husso evästi.
Jalkapallon Suomen Cupin 1. kierroksen ottelu MK-United–FC Espoo (HEIMO) Myyrmäki-hallissa sunnuntaina 2. maaliskuuta kello 11.