Heimo reivasi kurssiaan oikeaan suuntaan, mutta Classic oli vielä liian kova – ”Saatiin hyvä reality check”

Westend Indiansin kausi F-liigassa on alkanut tuulisesti. Avausottelussa Jyväskylässä purjehdettiin vielä mukavassa myötäisessä, mutta etenkin derbyvastustaja Oilers onnistui keikuttamaan venettä pahasti.

Kotiavauksessa Steelersiä vastaan pursi oli taas karahtaa karille. Luotsi Petri Timonen vakuutti tuolloin, että kurssia aletaan heti korjata. Keskiviikkona saavutettiin ensimmäinen välisatama, kun Heimo kävi Tampereella Classicin vieraana.

– Peli oli meillä huomattavasti paremmin näpeissä kuin aiemmat. Ensimmäinen erä hävittiin isosti, mutta toinen ja kolmas olivat tasaisia, Timonen perkasi kotijoukkueen 6–2-voittoa.

Purjehdusteeman mukaisesti Classicin kaataminen Tampereella vaatisi paljon kuin Atlantin ylitys. Heimon kippari Valtteri Kainulainen totesi lehdistötilaisuudessa, että yksittäiset tilanteet voivat joskus kääntää pelin suunnan.

Näin Indiansille osittain kävikin ensimmäisessä erässä. Toki isoin kunnia pitää antaa tamperelaisille, jotka taas kerran näyttivät vahvuutensa ratkaisupaikoissa.

– Kaveri on järkyttävän hyvä laittamaan palloa uuniin, Timonen kehui Sami Johanssonia ja kumppaneita.

– Tämä oli meille hyvä reality check. Kentällä näkyi urheilullisesti hyviä juttuja, mutta tuloksellisesti ei.

Heimon maalintekijöinä kunnostautuivat Sami Niskanen ja Aaro Astala, jonka kavennusmaali 4–2:een toi tuulta taas purjeisiin tai hyvää pöhinää, kuten Kainulainen asian ilmaisi.

Classic kuitenkin hoiti homman kliinisesti tekemällä pari maalia lisää, eikä Indians lopulta päässyt vanaveteen.

Espoolaisjoukkue tähyääkin jo seuraavaan kohteeseen. Perjantaina Otahalliin tulee SPV. Jos vanhat ennusmerkit pitävät, on molemmissa päissä luvassa navakka tuiverrusta.

Ruorimies Timonen aikoo säilyttää kurssin vakaana ja halutussa suunnassa, vaikka SPV:tä vastaan meno voi toisinaan livetä hullutteluksi tai maali-ilotteluksi.

– Ihan omalla pelillä mennään.

Tervetuloa kannustamaan keltamusta Heimo voittoon! Viime viikon ottelussa turvavälit pitivät hyvin ja maskeja näkyi hienosti katsomossa, pidetään sama linja ja pystymme nauttimaan laadukkaasta salibandysta yhdessä vielä pitkään. Ohjeistuksen löydät täältä.

Ottelun lehdistötilaisuus:

Ottelun valokuvia: Flickr / Westend Indians
Ottelun valokuvia: Flickr / Salibandyliitto
Valtteri Kainulainen ja Aaro Astala Urheiluruudussa ke 7.10. 5min kohdalla: YLE Areena
Liput & kausikortit: Floud

Classic–HEIMO 6–2 (4–1, 0–0, 2–1)

06.23 Sami Johansson (Eemeli Salin) 1–0
11.50 Salin (Nico Salo) 2–0
12.42 Sami Niskanen (Olli Arkkila) 2–1
15.35 Jussi Piha (Ville Lastikka) 3–1
17.28 Johansson (Janne Leikkanen) 4–1
45.16 Aaro Astala (Otto Lehkosuo) 4–2
52.51 Aaro Helin (Eemeli Akola) 5–2
54.40 Salin 6–2

Scroll to Top