Kahden tappiollisen ottelun jälkeen Heimo pääsi jälleen
takaisin voittokantaan sarjanousija LASBin kustannuksella. Avauserässä nähtiin
kolme maalia ensimmäiseen kahdeksaan minuuttiin, kun ensin Miesten Edustus
avasi maalihanat ja LASB nousi sitten tasoihin ja ohitse. Seuraava maalia
saatiinkin odotella aina ottelun puolivälin ylitse, kunnes lahtelaiset iskivät
toisen erän ainoan maalin siirretyn rangaistuksen aikana.
Kolmanteen erään Heimo joutui lähtemään kahden maalin
takaa-ajoasemasta. Kapteeni Valtteri Kainulainen kavensi ensin pelin neljän
minuutin jälkeen ja Samuli Granlund toi ottelun tasoihin muutama minuutti
myöhemmin. Voittomaali syntyi lopulta Miska Mäkisen lavasta vain kolme puoli
minuuttia ennen loppua. Heimo piti ottelun viimeiset hetken pakan tiiviinä ja
kävi ryöstämässä tärkeät kaksi pistettä LASBin kotikentältä
Heimon tiivis viisikkopuolustus oli jälleen todella vahvaa
ja joukkue uhrautui jälleen suurella sydämellä. Varsinkin laukausten
blokkauksissa Heimopelurit kunnostuivat toden teolla, kun joukkueelle tilastoitiin
lopulta 16 blokkausta, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin LASBin vastaava
saldo. Heimo loi maalipaikkoja jokaisessa erässä vastustajaa enemmän ja
kolmannessa erässä hyökkäyspelin onnistumiset toivat ansaitun palkinnon.
Päävalmentaja Stefan Korhonen oli pelin jälkeen hyvin
tyytyväinen otteluun.
– Meillä oli koko pelin hyvin malttia pelata sitä omaa
peliä. Meidän pallollinen peli kunnossa ehkä parhaiten tällä kaudella ja
saatiin luotua jatkuvasti hyviä paikkoja, vaikka kahdessa ensimmäisessä ei
maaliin asti palloa saatukaan.
– Kolmannessa erässä väännettiin ja lopulta meidät
palkittiin kolmella maalilla. Peli näytti taas yhtä hyvältä kuin kauden
viidessä ensimmäisessä pelissä, jokainen äijä uhrautui ja pelasi joukkueelle.
Usko voittoon ei missään vaiheessa loppunut ja se palkittiin tänään kahdella
pisteellä.
Seuraavan kerran Heimo on tulessa 11.11, kun vastaan asettuu
Tiipiillä TPS.
Seuraattehan Heimoa Facebookissa, Instagramissa,
Twitterissä, Snapchatissa, Flickrissä ja YouTubessa käyttäjänimellä
@westendindians ja aihetunnisteella #Heimo.
// WI Tiedotus / Ville Vannesluoma