Sunnuntaina kotihallissa vastassa Happee

Westend Indians avaa kevätkauden kohtaamalla Happeen tulevana sunnuntaina kotihallissa. Syyskierroksella Indians haki vierasvoiton Jyväskylästä Markus Markkolan jatkoaikaosumalla. Otahalli on ollut vieraille vaikea paikka pelata ja kauden seitsemästä kotiottelusta Heimolla onkin peräti kuusi kotivoittoa.

Indians hävisi viime lauantaina Joensuussa, kun Josba voitti
joukkueiden kauden toisenkin kohtaamisen. Täysin purjeessa Indians ei
Joensuussa kuitenkaan ollut ja voiton avaimet oli maalipaikkojen valossa
joukkueen omissa käsissä.  Indiansin
päävalmentaja Mikko Laurikainen näkee, että joukkueensa suurin parannuksen
kohde on tällä hetkellä viimeistelyssä.

– Viimeistelyä pitää ihan ehdottomasti parantaa. Oli paikat
voittaa se peli, niin kuin oli paikat voittaa edellinenkin Josba-peli.

– En usko, että saadaan kärkijoukkueita vastaan niin paljoa maalipaikkoja,
joten pitää olla huomattavasti tehokkaampaa viimeistelyä, tiedostaa
Laurikainen.

Sarjataulukon toista sijaa miehittävä Happee on pelannut
Indiansin tavoin myös ”joulutauolla” ja liigan lisäksi takana on myös Cupin
välierä SSV:tä vastaan. Ennen sunnuntain kohtaamista Happee isännöi
sirkusottelua SPV:tä vastaan ja Indians-pelin jälkeen joukkue kohtaa
seuraavaksi SSV:n.

– Happee pelaa tällä hetkellä määrällisesti paljon otteluita
ja isoja joukkueita vastaan. Nähtäväksi jää, kääntyykö kaverin otteluruuhka meidän
eduksi, pohtii Laurikainen.

Sunnuntain ottelusta Laurikainen odottaa vauhdikasta peliä.
Toiveissa on, että Indians pystyisi haastamaan Happeen pallollisessa pelissä
paremmin kuin ensimmäisessä kohtaamisessa.

– Toivon, että ollaan menty pallollisessa pelissä eteenpäin.
Jyväskylässä alkusyksystä oltiin hyvinkin vähän pallossa, peli oli meiltä
enempi puolustamista tai oikeastaan Markus Markkolaa lainaten taistelua ja
sodankäyntiä, naurahtaa Laurikainen.

Westend Indians toivottaa kaikki tervetulleiksi seuraamaan
miesten liigajoukkueen vuoden 2014 ensimmäistä ottelua!

Sunnuntaina 5.1.2014 kello 15:00 Westend Indians – Happee

// Sofia Rancken

Scroll to Top