SPV haki pisteet Otahallista lukemin 6-7

Westend Indians kohtasi SPV:n miesten salibandyliigan lauantai-illan ottelussa. Indiansin kauden neljäs kotiottelu tarjosi yleisölle vauhdikasta salibandya Eino Pesun toimiessa kotijoukkueen kapellimestarina neljällä maalilla. Tällä kertaa Indians sai kuitenkin taipua kotikaukalossaan, kun SPV vei pisteet mukanaan tiukkojen vaiheiden jälkeen lukemin 6-7.

Onnistumisia nähtiin heti alkuun, sillä puolet
koko ottelun maaleista iskettiin ensimmäisessä erässä. Indians siirtyi erässä
kahdesti johtoon, mutta ensimmäiselle erätauolle mentiin kuitenkin SPV:n
3-4-vierasjohdossa.

Toisessa erässä molemmat joukkueet onnistuivat
kertaalleen, joten vieraiden yhden maalin johtoasema pysyi myös viimeiseen
erään lähdettäessä. SPV iski heti kolmannen erän alkuun 4-6-lukemat
ylivoimalla. Indiansin kavennus nähtiin niin ikään ylivoimalla, kun ottelua oli
jäljellä viisi minuuttia. Ottelun viimeisellä minuutilla SPV iski ensin tyhjiin
5-7 ja Indians viimeisellä sekunnilla 6-7 Eino Pesun illan neljännellä
osumalla.

– Oli tämä meiltä parempi peli kuin edellinen
Josba-peli. SPV on laadukas joukkue tähän sarjaan ja pelillisesti voin olla
tyytyväinen, että haastettiin mestarisuosikki näin hyvin. Meillä tapahtui
kuitenkin ottelussa pieniä lapsuksia, josta rutinoitunut SPV laittoi palloa
maaliin, harmitteli Indiansin päävalmentaja Mikko Laurikainen ottelun jälkeen.

– Kolmas erä oli käytännössä yhtä maalia,
torjunnat taisi mennä 2 – 11, mutta ei vaan päästy rinnalle. Kaveri oli tänään
maalin verran parempi, myönsi Laurikainen.

Katso YleAreenasta Urheiluruudun kooste ottelusta (ajassa 18:10)

Westend Indians kohtaa seuraavaksi
paikallisvastustaja Esport Oilersin. Kauden ensimmäinen Espoon Derby pelataan
keskiviikkona 5.11.2014 Otahallissa.

Keskiviikkona
5.11. kello 18:30 Westend Indians – Esport Oilers

// Sofia Rancken

Scroll to Top