SM-sarjassa toiseksi – Vierumäeltä 3 pistettä

Westend Indiansin C-tyttöjen edustusjoukkue pelasi kauden neljännen SM-sarjan turnauksensa Vierumäki Areenalla. Ensimmäisessä ottelussa Tapanilan Erää vastaan pisteet tasattiin 2-2 tuloksella ja toisessa pelissä HK Dynamo taipui maalein 5-2.

C – Tytöt Edustus

Indians lähti otteluihin jälleen hyvin valmistautuneena. Joukkue kokoontui jo aamupäivällä Campo-Sportiin, missä asetettiin päivän tavoitteet ja vedettin läpi hyvävauhtinen saliharjoitus. Yhteisen ruokailun jälkeen Åbergin bussi suuntasi kohti Vierumäkeä.

Indians – Erä 2-2 (0-2, 1-0, 1-0) tilastot

Päivän ensimmäinen ottelu alkoi vastustajan osalta vahvasti. Reilun kahden minuutin pelin jälkeen Erän Aino Tuokkola voitti kaksinkamppailun Indiansin päädyn kulmassa ja syötti maalin eteen, mistä Hanna Pukero laukoi suoraan syötöstä Erälle 0-1 maalin. Erä karkasi hetkeä myöhemmin kahden maalin johtoon Elina Kosken kaukolaukauksen yllätettyä Indiansin maalivahti Satu Pekkarisen.

Toisen erän alussa Indians onnistui kavennuksessa kun Kira Ahonen jatkoi Julia Santaharjun laukauksen jälkeisen irtopallon maaliin. Indians loi läpi ottelun loistavia maalipaikkoja, eikä Erä päässyt ensimmäisen erän jälkeen enää erityisen vaarallisille paikoille. Erän maalilla torjunut Milla Jaatinen osoittautui kuitenkin erittäin vaikeaksi ohitettavaksi. Indiansin tasoitusmaalia saatiin odotella kolmanteen erään asti. Asialla sama kaksikko kuin edellisessä maalissa. Santaharju yritti Erän maalin takaa vanhanaikaista, mutta pallo karkasi maalin edustalle. Kira Ahonen oli paikalla ensimmäisenä ja laukoi pallon maaliin. Enempää maaleja ei ottelussa nähty, joten pisteet jaettiin.

Ottelu osoittautui Indiansille selvästä hallinnasta huolimatta haastavaksi. Viimeistelystä puuttui viimeinen terävyys ja loistavasti pelannut maalivahti piti Erää pystyssä vaikeina hetkinä. Indiansin molemmat maalit laukonut Kira Ahonen myönsi Indiansin ehkäpä aliarvioineen vastustajaa hieman.

Alussa Erä pääsi vähän
karkaamaan, koska emme olleet oikein hereillä ja ehkä uskoimme että
vastus olisi helpompi. Yllätyimme maaleista, mutta sitten peli alkoi
sujumaan ja loppupelin saimme pidettyä oman maalimme puhtaana, Ahonen kertoo.

Pelasimme hyvin, mutta vastustajan maalivahti oli todella hyvä ja torjui paljon vetoja. Toisessa erässä kaikki vedot eivät edes menneet maalille saakka. Hallitsimme peliä aika hyvin, vaikka tulostaulu näyttikin muuta, Ahonen summaa.

Lisää kuvia ottelusta Tapio Hämeen-Anttilan galleriassa.

HK Dynamo – Indians 2-5 (1-2, 0-0, 1-3) tilastot

Mikäli maaliteko oli Erää vastaan vaikeaa, ei se viidestä maalista huolimatta helppoa ollut päivän toisessakaan ottelussa. Indians aloitti pelin HK Dynamoa vastaan hyvin ja vajaassa kymmenessä minuutissa Jonna Hagström ja Riikka Savijärvi olivat tehneet Indiansille 0-2 johtoon oikeuttavat maalit. Dynamo tuli avauserän viimeisillä sekunneilla maalin päähän Viola Rauhamaan osumalla.

Avauserän tapaan myös toinen erä oli vahvasti Indiansin hallussa. Espoolaiset loivat toinen toistaan parempia maalipaikkoja Dynamon maalille, mutta laukausten osoite oli järjestäen päätyseinässä. Viimeistelyn tehottomuus oli sitä luokkaa, että se alkoi herättää jo pientä epäuskoista huvittuneisuutta.

Lopulta kolmannessa erässä maaliverkko alkoi heilua ja Indians teki reilussa kolmessa minuutissa kolme maalia Eliena Landyn lähilaukauksella oikeaan alakulmaan, Rebecca Koskisen lyötyä irtopallon sisään Noora Lahtisen nostettua hyökkäyksen hyvällä itseluottamuksella alimman puolustajan paikalta aina laukaisupaikkaan asti, sekä Amanda Metson hieman onnekkaasti vastustajan mailasta suuntaa muuttaneella laukauksella. Dynamo kavensi loppulukemat 2-5 ottelun loppuhetkillä Hanna Mäkisen maalilla.

Indiansin tehokkain oli 1+1 kirjannut puolustaja Jonna Hagstöm.

Peli oli kokonaisuutena melko hyvä. Pelattiin hyvin joukkueena ja saatiin rakennettua hyviä maalipaikkoja. Paljon on kyllä vielä parannettavaa viimeistelyssä ja laukausten tarkkuudessa, Hagstöm toteaa.

– Dynamo oli aika nopea joukkue, mikä teki puolustamisen välillä vaikeaksi. Vaikka itse hallittiin peliä, niin Dynamo onnistui hyvin nopeissa pelinkäännöissä, Hagström kehuu.

Lisää kuvia Tapio Hämeen Anttilan galleriassa.

Kolmen saavutetun sarjapisteen myötä Indians nousi SM-sarjassa toiseksi ohittaen PSS:n kahdella pisteellä. Sarjataulukot ja tilastot löytyvät täältä.

Indiansin C-tytöillä on nyt reilun kuukauden pituinen tauko SM-sarjan otteluissa. Seuraavat pelit pelataan Hämeenkoskella Koskihallissa 19.1. Tällöin vastaan asettuvat Pirkat ja SB-Pro.


// CTE Tiedotus

Scroll to Top