Puolivälierät käyntiin

Niinhän siinä kävi, että Westend Indiansin A-junnut saavat vastaansa OLS:n Oulusta. Viime vuonna joukkueet kohtasivat finaalissa, jossa OLS oli vahvempi ja veivät mestaruuden. Nyt haetaan kuittia heti pudotuspelien alkuun.

A – Pojat Edustus

Alkuasetelmia jos miettii niin tasaista sarjaa on odotettavissa. Tilastojenkin valossa isoja eroja ei joukkueista löydy. Sarjataulukossa OLS oli 27 pisteellä 4. ja Inkkarit 25 pisteellä lopulta 7. Inkkarit vie maalierovertailun voiton 33-26. Inkkareiden osalta huomio kiinnittyy eritoten päästettyjen maalien määrään 121, joka on runkosarjan vieneen Erän(116) jälkeen toiseksi paras. Kertoo vahvasta puolustuspelaamisesta sekä tietysti maalivahtien onnistumisista. Kolmen pelanneen moken torjuntaprosentit ovat hyvää luokkaa: Kirvesniemi 83,20%, Vesa 83,19% ja Kulikoff 79,12%. OLS:n ykköstorjujan Kivilompolon prosentti on puolestaan 80,34%.

Runkosarjan joukkueiden ykköstykit olivat sijoilla 13-14 samoilla pisteillä. Inkkareiden Puputin tehot 23+15 ja OLS:n Kiviojan 22+16. Jäähykuninkaatkin ovat samalla minuuttiluvulla. 31 minuuttia istuivat boksissa niin Inkkareiden Lehkosuo kuin Wikstedt OLS:sta. Erikoistilannepelaamisesta erot löytyvät ylivoimasta ja sen vie Inkkarit. Tehdyt maalit 24-12 ja ylivoimalla päästetyt maalit 2-6. Löytyisikö tuosta iskun paikka?

Kohtaamiset runkosarjassa olivat tasaisia. Lokakuussa Campossa Inkkarit vei taiston 5-3 ja tammikuussa olikin Oulussa varsinainen trilleri. Kotijoukkue oli jo 5-1 johdossa, kunnes Inkkarit rupesivat pelaamaan ja Nykäsen johdolla peli kääntyi lukemiin 5-6. Elikkä kun paria vertailee niin eipä suuria eroja joukkueiden välillä ole ja sehän lupaa vaan viihdyttäviä ja tiukkoja vääntöjä. Kotiedun turvin heitetään ennakkosuosikin viitta oululaisten harteille. Komeassa Kastellin hallissa ovat kuin kotonaan ja sieltä Inkkareiden olisi pystyttävä voitto kairaamaan. Joukkue on parasta aikaa Pendolinossa matkalla Ouluun kovaa kyytiä(197km/h). Toivottavasti samanlaista vauhtia on tarjolla iltapäivällä, kun joukkueet astelevat ensimmäiseen puolivälierään. Rosterissa on kummallakin jengillä lukuisia liigatason pelureita ja varmasti on luvassa huikeaa pallonkäsittelyä ja komeita maaleja. Tervetuloa seuraamaan Pohjoisen ja Espoon joukkueiden taistelua välieriin pääsystä!

* OLS-Indians la 7.3 klo 15.00 Kastellin monitoimihalli

* Indians- OLS su 8.3 klo 19.45 Tapiolan Urheiluhalli

* OLS-Indians to 12.3 klo 18.30 Kastellin monitoimihalli

* Indians-OLS la 14.3 klo 14.30 Ruskeasuo (tarvittaessa)

* OLS-Indians su 15.3 klo 15.00 Kastellin monitoimihalli (tarvittaessa)


// AE tiedotus

Scroll to Top