B – Pojat Edustus
Joukkueet tarjosivatkin kovatasoisia pelejä, joissa mentiin
fyysisesti ja henkisesti eritoten pelureitten osalta aivan äärirajoilla. Eikä
tietysti ollut helppoa joukkueiden taustajoukoillakaan pitkiä päiviä vetää,
mutta veikkaisin että joka joukkue oli ihan varmasti tyytyväinen viikonlopun
antiin. Valmennuksilla onkin nyt sitten aika rupeama aamuöiden pikkutunteina
pilkkoa videoklippejä kasaan ja löytää niistä ne korjattavat kohdat oman jengin
peliin. Ja toisaalta näin ennen SM-sarjan alkua on toki arvokasta dataa saatu myös
tulevista vastustajista. Vaikka joukkueiden rosterit elävät jonkin verran niin
totuuden nimissä on sanottava että B-junnuissa on kyllä tässä maassa kova taso.
Eritoten Happee-peluri Emil Ukkonen teki viikonlopun ”uroteon”, kun iski
sunnuntaina uransa ensimmäisen liigamaalin NST:n verkkoon. Onnittelut! Muitakin
ikäluokan kundeja oli viikonloppuna edustamassa mm. A-junnujen treenipeleissä
sekä Suomen Cupin toisen kierroksen koitoksissa.
Inkkareiden osalta viikonloppu starttasi Dipolin
parkkipaikalta 7.30. Aamupala bussissa ja Leaf Areenan pihalla oltiin 9.30. Keskittyminen
ekaan peliin alkoi saman tien ja jälkikäteen voi sanoa, että se meni kyllä ihan
päin honkia. TPS pyöritti helpon 4-0 voiton ja ottelun jälkeen olikin melkoinen
ripitystuokio pukuhuoneessa. Vielä olisi kuusi peliä jäljellä ja jos ei tekeminen
tästä parantuisi niin olisi tiedossa kyllä todellakin tuskainen viikonloppu.
Kundit kuitenkin ottivat neuvosta vaarin ja tekeminen parantuikin mitä
pidemmälle turnaus eteni. Toisaalta eipä yksikään joukkue pystynyt vetämään
jokaista peliä ihan nappi pohjassa vaan ymmärrettävästi kun se väsymys jossain
kohtaa iski niin vaikutti saman tien joukkueen peliin.
Toisessakin pelissä otettiin kuokkaan ja nyt Happeelta
lukemin 5-1. Ilme oli kuitenkin eri tasolla kuin Tepsiä vastaan ja nyt enää
puuttui maalineduspelaamisen kovuus kun Hirviporukka iski 3 maalia Toivosen
nenän edestä vaikka meillä olikin äijäylivoima mokkea jeesaamassa. Lounaan
kautta joukkue kuitenkin kaivoi taisteluilmeen esiin ja lauantain kaksi
viimeistä peliä olivatkin varsinaista ilotulitusta. Ensin kaatui Koovee lukemin
6-1 ja tahtipuikkoa tässä ottelussa heilutti eritoten Jaatinen tehoilla 2+2.
Taustatukea antoi kuitenkin koko joukkue ja vapautuneisuus paistoi oikein
katsomoon asti. Kellon näyttäessä 19.40 alkoi viimeinen matsi vs Erä. Kaveri
oli naputtanut päivän saldoksi kaksi voittoa ja tasurin. Joukkueissa on paljon
kavereita vastapuolella ja sehän tuo aika ylimääräistä värinää kaukaloon. Nyt
oli värinää enemmän Inkkareissa kun napsittiin loistavan esityksen jälkeen 3-1
voitto. Juuranto, Jaatinen ja Ruosteenoja naputtivat häkit. Fiilis sen kuin
kasvoi ja ei muuta kuin kirjautumaan hotelliin, iltapalalle 21.45 ja vielä
joukkuevenyt Juurannon käskytyksessä. 23.30 valot pois ja unta palloon.
Vekkarit herätti iloisesti 7.50 ja ulkoilun kautta
aamupalalle. 11.00 päivän ensimmäinen peli ja vastaan asettui Rangers. Muutama Kirkkonummen
kundi oli lauantaina käynyt jeesaamassa ”Kylien miehet” jatkoon Suomen Cupissa.
Jälleen tuttu porukka naapuripitäjästä ja tällä kaudella ollaan jo muutaman
kerran treenipelissä kohdattukin. Inkkareiden terävyys ja eritoten
puolustuspelaaminen oli todellista betonia. Kaveri hakkasi päätä seinään tai
viimeistään Vesa napsi varmasti pallot hyppysiin. Ja kun oli paikka iskeä itse
maali niin sen tekivät Dahlqvist, Isoksela ja Sorkko. Peltonen päätti jeesata
hienoilla passeilla kahteen maaliin. Hieno esitys ja ei muuta kuin taas syömään
lähistön lounasravintolaan.
Seuraava peli oli varmaan ainakin vastustajan mielestä ehkä
se turnauksen tärkein peli🙂
Tiikerit oli tiputettu SM-karsinnoissa ja totta kai Tikkurilan kundit lähtivät
hakemaan revanssia. Vaikka pelissä ei maaleilla herkuteltukaan niin
kiivastempoinen peli oli tämäkin. Molemmat veskat olivat loistavalla pelipäällä
ja kun kumpikin onnistui lopulta vain kertaalleen niin loppulukemat sopuisasti
1-1. Dahlqvist iski Inkkareiden maalin. Tiikerit esiintyi koko viikonlopun
pirteästi eli siihen nähden tasuri oli Inkkareilta ihan hyvä suoritus ja
pelitaso ei vieläkään heilahtanut alaspäin neljästä edellisestä pelistä. Ennen
viimeistä peliä oli selvää, että finaalipaikka oli mennyt tasurin myötä. Liekö
se vaikuttanut vai mikä, mutta melkoiseen pesukoneeseen joukkue joutui
viimeisessä pelissä. RSS Panthers rökitti kunnolla lukemilla 9-3. Turnauksen
olisi tietysti voinut päättää iloisemmissakin merkeissä, mutta ehkä tässä
kohtaa se henkinen ja fyysinen väsymys oli vaan niin hallitsematonta että kun
ajatus ja jalka ei liiku niin tällä tasolla tulos on tämä. Toki propsit Riksun
kundeille, jotka vielä jaksoivat kaivaa yhden vaihteen silmään ennen kotimatkaa.
Viimeisen pelin maalit tekivät Ruosteenoja kahdesti ja Peltonen. Turnauksen
finaalissa Erä löi lopulta Happeen selkein lukemin 8-1. Onnittelut Tapanilaan!
Valmennuksesta oli Sepän vuoro vetää viikonloppu nippuun:
– MC oli joukkueelle onnistunut rupeama. Saimme paljon tiukkoja pelejä, joissa pystyimme harjoittelemaan omaa pelitapaamme. Kaikki pelaajat pääsivät myös antamaan näyttöjä tulevia SM-sarjan pelejä varten. Turnaus osoitti sen, että hyvällä pelillä pystymme voittamaan kenet tahansa.
– Valmennus myös nimesi turnauksen MVP-pelaajan ja palkinto myönnettiin Helasterän Santulle ennakkoluulottomasta ja pirteästä pelaamisesta läpi turnauksen.
– Ennen SM-sarjan alkua luvassa on vielä yksi kova viikko ja yksi hieman kevyempi. Valmistautumisen suhteen olemme aikataulussa ja kaikki pelaajat ovat pelikunnossa. Tästä on hyvä jatkaa kohti sarja-avausta, jossa perjantaina 4.10 kohdataan kotikentällä Happee.
Loppuun vielä linkkejä viikonlopun tunnelmiin. Turnauksen tulospalvelusta löytyy tulokset, sarjataulukko ja pistepörssi. Sporttimobiili –sivusto
tarjoaa hienoja haastatteluja pelaajilta ja valmentajilta ja onpa siellä
jokunen kuvakin mukana. Muiden joukkueiden sivuilta löytyy raportteja myöskin. Sanoma
tuntuu kaikilla olleen sama, että saatiin jokainen hyvätasoisia pelejä ja
vaikka kuormitus oli raskas niin varmasti tuo lisäpontta tuleviin koitoksiin.
Indians kiittää TPS:ää hyvistä järjestelyistä ja muita joukkueita reiluista
peleistä. Tsemppiä kaikille kaudelle 2013-2014!
Sporttimobiili: haastatteluja ja kuvia
// BE tiedotus