Lauantaina kotihallissa SPV:n kaatoon

Miesten Salibandyliiga jatkuu Westend Indiansin osalta tulevana lauantaina, kun SPV saapuu Otahallille. Kuusi ottelua pelannut SPV on voittanut viidesti ja hävinnyt vain yhden alkukauden otteluistaan. Westend Indians lähtee otteluun sarjataulukon 11. sijalta, kun seitsemästä ottelusta plakkarissa on viisi pistettä.

Yli seitsemän maalin keskiarvolla maaleja otteluissaan
iskenyt SPV on lauantaina kova haaste Indiansille. Vierasjoukkue pystyy
perussuorituksellakin häikäisemään kaukalossa ja Heimon on esitettävä parastaan
jatkaakseen kotipelien pisteputkea.

– Äärettömän rutinoitunut joukkue tulee vastaan lauantaina,
tietää Indiansin päävalmentaja Mikko Laurikainen.

Edelliskauteen hallitsevana Suomen mestarina lähtenyt ja
keväällä pettymään joutunut SPV, ehti ladata akut ja valmistautua kauteen
huolella. SPV:n alkukauden pistepotti ei ole tullut yllätyksenä Laurikaiselle.

– Uskon, että panostavat runkosarjaan tällä kaudella. Viime
kaudella runkosarjan nelossija toi Oilersin vastaan pudotuspeleissä ja hallitseva
mestari lähti lauluun ekalla kierroksella.

SPV on ollut alkukaudella äärimmäisen tehokas ylivoimalla,
sillä joukkue on rokottanut kuudesti vastustajan jäähyillessä.

– Kova viiden leftin ylivoima on tulossa vastaan, joten ei
pidä antaa heille mahdollisuutta jäähyjen muodossa, tietää Laurikainen.

Indians kaatoi edellisessä ottelussa Josban lukemin 7-6.
Ottelussa nähtiin hieman uusitut Indians-ketjut ja samoilla mennään myös
tulevassa ottelussa ennakoi Laurikainen.

– Kokoonpano on varmaan aika samanlainen kuin Josba-pelissä.
Kaikki kentät pystyivät tuottamaan maaleja ja maalipaikkoja viime pelissä.
Siitä lähdetään jatkamaan ja taas vähän parantamaan suoritusta.

Tervetuloa seuraamaan miesten Salibandyliigaa Otahallille!

Lauantaina 25.10. 18:00 Westend Indians – SPV

Otahalli: Otaranta 6, 02150 Espoo

Tiedot pääsylipuista.

// Sofia Rancken

Scroll to Top