B – Pojat Edustus
Classic – Indians 7 – 5 (5-4,1-1,1-0)
Joukkueen kulkuneuvolla oli pieni yskänkohtaus alkumatkasta
ja vähään aikaan ei oikein ottanut nysse kierroksia kuskin toiveiden mukaan.
Hetki mentiin kevyesti rullaten ja kaikenkokoiset rekatkin painelivat
moottoritiellä ohi. Hämminkiä ei kuitenkaan kestänyt kuin 10.14 minuuttia ja moottori
rullasi taas tutusti. Vähän sama juttu oli sitten joukkueellakin kun astuttiin
kaukaloon laittamaan hanttiin sarjan kakkospaikkaa pitävälle ”Clasulle”. 10.14
digitaalissa ja peli kotijoukkueelle 4-1. Rekkana toimi A.Koskinen, joka
tuikkasi kolmesti pallon pömpeliin ja oli aivan liian pitelemätön kaveri
Inkkareille. Kaverin saldo koko peliin mukavat 4+0 ja hiukan voi lohduttautua
sillä että pidettiin kaveri sentään paremmin kurissa kuin lokakuussa, jolloin
Leppävaarassa peluri iski Classicin voittoon päättyneessä pelissä tehot 4+1.
Tiedä sitten oliko valmistautuminen jäänyt puolitiehen vai
mistä kiikasti, mutta pelin alku oli siis sysimusta Inkkareille. Jaatela
nakutti ainokaisen Harjulan namuttelusta laitatontilta. Se oli kuitenkin laiha
lohtu ja aikalisän paikkahan se oli heti kun Classic oli tehnyt neljännen
maalin. Kiivas puhuttelu tepsi ja joukkue heräsi taistelemaan ja loppuaika
49.46 olikin kiivasta ja tasapäistä taistelua pisteistä. Westeren Jr kaventaa
minuutti aikalisän jälkeen Isokselan passista ja vaikka heti aloituksesta
Lindstedt tekee kotijoukkueelle jo 5-2 niin Inkkarit eivät tästäkään lamaannu.
Ensin kauniin YV-kuvion päätteeksi Dahlqvist tarjoilee ykkösellä maalin takaa
Jaatiselle ja hallittu nosto ja kavennus, 5-3. Vauhtiin kun oli päästy niin
lisää lunta tupaan. Westeren Jr iskee toistamiseen pitkän kantin päätteeksi
kavennuksen Peltosen syötöstä. 5-4 lukemista erätauolle.
Kummankaan jengin valmennus eivät varmaankaan olleet
tyytyväisiä ensimmäisen erän hurlumhei-meininkiin. Vaikka kauniita sommitelmia
nähtiin niin kyllähän puolustuspelaaminen kummassakin leirissä oli vähän
hakusessa. Tahti sitten muuttuikin totaalisesti kahteen jälkimmäiseen erään.
Tilanteita kyllä oli edelleen, mutta maalivahdit Vesa (Indians) ja Saarentola (Classic)
hoitivat tyylikkäästi omat tonttinsa. Torjunnat meni ottelussa tasaisissa
merkeissä, Vesa 20 – Saarentola 19 (7-6,8-6,5-7). Nuokin lukemat osoittavat,
että saatiin kyllä kiitettävästi laitettua kotijengi ahtaalle. Maalinteon tuska
on kuitenkin juuri tällä hetkellä sellaisella tasolla, että siihen tarttis joku
lääke kehittää. Kundit voisi aloittaa katsomalla maalikoosteen miesten pelistä
vs Classic. Classicin Leikkanen iski viidesti ja kaikki maalit on kuin
oppikirjasta. Melkein sentilleen samoilta askelmerkeiltä isketään suoraan
syötöstä palloa häkkiin. Tänäänkin treeneissä haettiin sitä yhden hyökkääjän
paikkaa, joka ei ole siellä missä meillä liian usein on vaan Leikkasesta voipi
ottaa mallia missä se paikka mahtaisi olla…
Salibandyliigaa Indians-Classic maalikooste
Olihan eilen vielä saumaa voittoonkin, kun ajassa 28.19
Johansson iskee pitkän vaihdon päätteeksi komeasti tolpan kautta tasoituksen
5-5. Jaatinen jeesasi maalia komealla syötöllä. Tähän Inkkari-maalit kuitenkin
jäivät. Hyvistäkään paikoista ei vaan saatu palloa Saarentolan selän taakse.
Huomionarvoista oli myös se, että liian paljon pakkien vedot osuivat
ensimmäiseen peittoon eikä palloa saatu toimitettua maalille asti.
Vastahyökkäyksiin Classic ei näistä onneksi päässyt, mutta monesti oli kyllä
lähellä. Pitäis vaan varmasti laukoa peitosta ohi vaikka maalia kohti veto ei
meniskään. Siellä on kuitenkin oma kaveri maalilla hääräämässä ja hoitamassa
sitä kautta tilanteita verkon perukoille. Pieniä asioita, jotka kuitenkin eilen
ratkaisivat koitoksen kotijoukkueelle. Inkkareiden esitys oli kuitenkin ihan OK
eli mitään syytä ei ole laittaa päätä pensaaseen. Päinvastoin! Tänään oli hyvä
tekeminen treeneissä ja sama tahti jatkukoon niin tulevana lauantaina laitetaan
HU-46 pakettiin ja kotimatkalle ilman pisteitä.
Lauantaina 25.1 klo 14.30 Leppävaaran LH, Indians – HU-46.
Tervetuloa!
// BE tiedotus