02 pojat Störressä

Upea reissu, vaikkei pokaaleja kotiin tuotukaan

D02 – Pojat B & Y

02 WI Större 2016

Uuden vuoden päivänä lähti innokas 02 porukka Uppsalaan
Storvretan innebandy cupiin. Odotimme innolla ja pienellä jännityksellä
ruotsalaisten kohtaamista 02 Svår ja lätt sarjoissa kahdella peliryhmällä.Jartsi
ja Åbergin linjat kuljetti meidät turvallisesti laivalta Uppsalan
Fyris-hallille, jossa suurin osa peleistä pelattiin. 

Yellow sai ensimmäisenä
vastaansa KipF Ungdomin ja taisteli sen kanssa rohkeasti lopputuloksen 3-5.
Blackin 1 pelissä oltiin ekan erän ajan vielä ihan joululomilla, mutta toka erä
pelattiin jo Steelersin kanssa 2-2 tasan, lopputulos 6-2 Steelersille. 

Iltapeleissä
Yellow kärsi niukan tappion 3-2 Skoghallille, mutta Black venyi Gamlishallilla
3-2 voittoon Skoghallista. Voiton kunniaksi päästiin Jartsin donitseille.

Yövyimme
Viktoria hotellissa, joka oli kokonaan omassa käytössämme eli todellinen
Westend Indians house.  

Toisena
pelipäivänä Black kärsi niukan 2-1 tappion Belelle, mutta uskallettiin jo
paremmin mennä ruotsalaisten iholle. Yellow johti moneen kertaan Storvreta
IBK.ta, mutta peli päättyi tasapeliin 6-6. 

Black selvitti itsensä Svår 02
sarjan A-loppupeleihin, mutta ekalla kierroksella saimme vastaamme yhden
ennakkosuosikeista eli Skälbyn Tukholmasta. Eka erä sinniteltiin vielä 1-0,
mutta 2. Erässä oli valtavan taistelun jälkeen todettava Ruotsin mestari vielä
meitä paremmaksi lukemin 5-0. Yellow kohtasi jatkopeleissä Sigtuna IF:n Jaken,
Jartsin ja Rikun couchaamana. Lieneekö läppitaulun hukkuminen ollut syy
tappioon ? Lopputulos 5-1. 

Totesimme, että koko joukkue tsemppasi ja pelasi
tässä turnauksessa niin hyvin kun vain osasimme. Joten jatkopelien tappioista
huolimatta hymyssä suin lähdimme karkin ostoon ja loppubileisiin hotellille. Kävimme
Fyriksellä vielä 4.1 katsomassa 02 Svår sarjan finaalia, jossa oli pelaamassa
meidänkin tuttu SKälby vs Tapanilan erä. Ruotsalaiset osasivat järjestää upean
turnauksen ja hienon finaalin. Voiton vei Tapanilan erä – Hyvä Suomi! 

Reissussa
nautimme Fyrisskolanin loistavista aterioista, Jartsin Chauffeur chauffeur –jutuista,
biljardimatseista (mm. Konsta vs Tommi) ja kotimatkalla Jartsi kurvasi meidät
vielä joka pojan unelmakaupan eli Tukholman ASSISTIN kautta laivalle. Laivalla kannustimme
Suomen voittoon MM-lätkäpelissä Ruotsi-Suomi.  Mahtava turnausreissu! 

// Nina Mattila

Scroll to Top