Vanhemmat uutiset

- To
Karhuista ei vastusta – 12-4 kotivoitto
Westend Indiansin avausviikonloppu jatkui sunnuntaina kauden toisella ottelulla. Poikkeuksellisesti Tapiolan urheilutalolla pelatussa ottelussa Indians sai vastaansa Karhut Porista. Perjantaina pahasti kuokkaan ottanut isäntäjoukkue tuli otteluun paremmalla asenteella ja piti viime kauden liigassa pelanneet porilaiset pois johtoasemasta. Hyvää tempoa ylläpitänyt Indians nakutteli porilaiset kumoon lukemin 12-4.

- To
PSS pöllytti Indiansia sarja-avauksessa
Westend Indians sai heikon startin Divarikauteen, sillä joukkue hävisi avausottelun peräti 9-3. Perjantai-illan ottelu oli jo ensimmäisen erän jälkeen suvereenisti kotijoukkueen hallussa, kun tulostaululla oli PSS:n 5-1 johto. Indians ei saanut missää vaiheessa juonen päästä kiinni, vaan alisuoriutui ensimmäisessä tulikasteessa pahasti.

- To
Otteluennakot PSS ja Karhut
Miesten Divari alkaa Westend Indiansin osalta vierasottelulla PSS:aa vastaan Porvoossa. Sarja-avaus pelataan perjantaina 21.9. ja viikonlopun toisessa kohtaamisessa sunnuntaina Espooseen saapuu Karhut Porista. Sunnuntain kotiottelu pelataan poikkeuksellisesti Tapiolan UH:lla.

- To
Divarikausi alkaa – Indians valmis
Westend Indians lähtee Divarikauteen päävalmentaja Mikko Laurikaisen johdolla. Joukkueen runkopelaajat kiinnitettiin toukokuun aikana ja ryhmä on muodostettu viime kauden divarijoukkueesta sekä seuran edelliskausien A- ja B-junioreista. Uuden pelitavan harjoittelu aloitettiin välittömästi ja kesän ajan joukkue veti fysiikkaharjoitusten ohella lajiharjoituksia kerran viikkoon, sillä edessä oli täysremontti aiempien kausien pelisysteemiin.

- To
Tribal Cup 2012 keräsi 130 joukkuetta
Tribal Cup 2012 - järjestettiin 15.-16.9.2012 ja peräti 130 joukkuetta oli sotajalalla!