Vanhemmat uutiset

- To
Koskela ”Saatiin pidettyä pakka kasassa”
Toni Koskela (2+1) oli Indiansin tehokkain pelaaja Keravalla perjantaina pelatussa Blackbirds-pelissä. Koskela palkittiin yhdellä K-rauta pisteellä ottelun päätteeksi.

- To
Kaksi pistettä Keravalta
Westend Indians matkasi perjantai-illaksi Keravalle Blackbirdsin vieraaksi. Ottelu oli varsin rikkonainen ja molemmat joukkueet kärsivät kuusi kahden minuutin rangaistusta. Indians oli kuitenkin vahvempi tasaviisikoin pelatessa ja haki vieraspisteet Keravalta lukemin 5-7.

- To
Westerholm ”oman pelin onnistuttava”
Westend Indians kohtaa kauden viidennessä ottelussa keravalaisjoukkue Blackbirdsin. Toista kauttaan Indiansissa pelaava puolustaja Lauri Westerholm näkee joukkueensa parantavan esityksiä viikko viikolta uuden pelitavan vakiintuessa. Harjoituksissa pääpaino on tällä hetkellä pallollisessa pelissä ja siihen keskitytään myös perjantaina.

- To
Perjantaina Keravalle
Westend Indians matkaa perjantaina Blackbirdsin vieraaksi Keravalle. Neljän pelatun ottelun jälkeen Indians on sarjataulukossa pisteen keravalaisia edellä, kun Indiansilla on kahden voiton lisäksi tasapelipiste viime viikonlopulta. Blackbirdsin sarakkeessa on voitot Top Teamistä ja FoSusta, mutta tappiot SalBalle ja ÅIF:lle.

- To
Heimon Toolbagit saapuneet – osta omasi!
Westend Indiansin omat Toolbagit ovat vihdoin saapuneet. Nyt Heimon jäsenillä on mahdollisuus ostaa huippusuosittu varustekassi Heimon seuratuotteiden Shopista. Myynnissä on myös laajavalikoima muita Indians-tuotteita.