Vanhemmat uutiset

Kirvesniemi ja Mertaniemi U19-maajoukkueeseen

Miika Mertaniemi ja Mikko Kirvesniemi edustavat Suomen poikien U19-maajoukkuetta 2.-4.11. pelattavassa EFT-turnauksessa. Neljän maan turnauksessa Suomi kohtaa Sveitsin, Tshekin sekä turnausta isännöivän Ruotsin.

Indians eteni SM-sarjaan

Westend Indiansin C98-poikien edustusjoukkue eteni valtakunnalliseen SM-sarjaan Etelä-Suomen 2. alkukarsintalohkosta. Salibandyliiton C-poikien nuoremman ikäluokan sarja on nimeltään C2. Haastattelussa joukkueen päävalmentaja Jouni Laakkonen.

Puhtaalla pelillä eliittijatkosarjaan

Joukkue onnistui eilen poimimaan pari voittoa kilpasarjan viimeisistä peleistä. Maalierolla 43-12 paikka alueen Eliittijatkosarjaan oli selviö. Grani meni lohkokakkosena myös jatkoon ja muista lohkoista tiensä jatkoon selvittivät Erä II, Rangers, LoSB, AC Haki, Tiikerit II ja Blackbirds. Mielenkiintoiset pelit tulossa ja marraskuun puolessa välin aloitetaan sitten kilvoittelu SM-sarjan play-off karsintoihin pääsystä.

Vanhempainsählyyn mahtuu vielä mukaan!

Westend Indiansin vanhempainsähly järjestetään myös kaudella 2012-2013. Miehet pelaavat keskiviikkoisin 20.30 - 21.30 Ratiopharm Arenalla (kenttä 4) ja naiset torstai-iltana Pohjois-Tapiolan koululla 20.00-21.30. Viime kaudella mukana harjoitusporukassa oli noin 20 vanhempaa.

Neljästä pelistä kuusi pistettä

Indiansin A-poikien edustusjoukkue on aloittanut kauden mallikkaasti. Joukkue on neljän pelatun ottelun jälkeen sarjataulukossa toisella sijalla kolmella voitolla. Sarjaa johtaa Tapanilan Erä puhtaalla pelillä. Indians kohtaa seuraavaksi sarjanousija OLS:n.

Head partners of the Tribe

Scroll to Top