Vanhemmat uutiset

- To
Edessä huippumatsit SB Vaasa ja Blue Fox
Westend Indians pelaa kauden ensimmäisen vierastuplaviikonlopun, kun joukkue matkaa lauantaiksi Vaasaan ja jatkaa sieltä sunnuntaiksi sarjaykkösen Blue Foxin testiin Uusikaarlepyyhyn. Kaikki kolme joukkuetta ovat ennen viikonloppua divarissa sijoilla 1-3, joten edessä on kauden tähän asti kovimmat haasteet, kun Indians lähtee hakemaan täyttä pistepottia vieraskentiltä.

- To
Vieraskiertueelle Poriin ja Ouluun
Westend Indiansin A-poikien edustusjoukkue suuntaa viikonlopuksi tien päälle. Lauantaina joukkue kohtaa Karhut Porin urheilutalolla päiväottelussa ja sunnuntaiksi joukkue siirtyy Ouluun OLS:n vieraaksi. A-nuorten SM-sarja on äärimmäisen tasainen, sillä sarjakärki NST:n takana sijoilla 2-7 joukkueet ovat kahden pisteen sisällä. Indians on seitsemäntenä ennen viikonlopun otteluita.

- To
Hyvällä taistelulla tappiot suosikeille
Westend Indiansin C-tyttöjen kilpajoukkue jatkoi ikäluokan SM-sarjaa sunnuntaina 20.1. Tampereella Raholan liikuntakeskuksessa. Turnauksen vastuujoukkue Koovee mittasi hallin sisälämpötilaksi ennen ensimmäistä ottelua vain +10 astetta, joten olosuhteet otteluille olivat vähintäänkin erikoiset. Pelien taso oli kuitenkin mieltä lämmittävää.

- To
Tiiviillä puolustuksella täysi pistepotti
Eliitin kierrokset 5 ja 6 oteltiin tänään aamusta alkaen Campo Sportissa. Inkkarit olivat ennen päivän pelejä sijalla 3 ja päivän vastustajat AC Haki sijalla 6 ja Grani löytyy sijalta 7. Sen verran niukasti on vielä pelejä pelattu, että sijoituksia on turha tuijottaa vaan joka peliin on mentävä täysillä jotta pistepotti karttuisi.

- To
Sievänen: ”Apinaperhe putosi selästä”
Westend Indiansin viime kauden kolmanneksi tehokkain pistemies Mikael Sievänen (9+19) ehti pelata kuluvalla kaudella peräti 14 ottelua ennen maalihanojen aukeamista. Lauantai-illan ottelussa Blackbirdiä vastaan kauden ensimmäistä maalia seurasi vielä kaksi täysosumaa lisää ja Sievänen palasi maalikantaan hattutempulla.