Vanhemmat uutiset

SM-puolivälierät käynnistyy perjantaina

Westend Indiansin C98-poikien edustusjoukkue selvitti tiensä SM-pudotuspeleihin sijoittumalla itälohkon kolmanneksi. Puolivälierät käynnistyvät perjantaina Turussa, kun länsilohkon toiseksi sijoittunut TPS isännöi joukkueiden ensimmäistä kohtaamista.

Erä otti 2-1 johtoaseman puolivälierissä

Westend Indians ja Tapanilan Erä kohtasivat keskiviikkona nuorten SM-puolivälierien kolmannessa osaottelussa. Sarjan avausottelun voittanut, mutta sunnuntaina hävinnyt Erä otti toisen voittonsa, kun Indians ei tarjonnut kunnon vastusta. Erä oli vahvempi lukemin 13-4.

Kymmenen C-tyttöä Talenttileireille!

Hienon kauden pelannut Westend Indiansin C-tyttöjen kilpajoukkue on vahvasti edustettuna Suomen Salibandyliiton Talenttileireillä ensi kesänä. Salibandyliitto on järjestänyt Talenttileirejä ikäluokkien huippupelaajille vuodesta 2005 alkaen. Talenttileirit ovat Salibandyliiton pro-leirejä, joissa lajin huippuvalmentajat ja huippupelaajat valmentavat nuoria lahjakkuuksia.

Heimon viestintäkoulutus ke 20.3. Otahallilla

Westend Indians järjestää ensimmäisen viestintäkoulutuksen koskien uusia kotisivuja keskiviikkona 20.3. kello 18-19.30 Otahallilla. Heimon toimistolla järjestettävässä koulutuksessa käydään läpi myös seuran viestinnän linjauksia.

Fanikorttien kilpailujen voittajat arvottu

Westend Indiansin miesten edustusjoukkueen kevään kotiotteluissa oli käynnissä kolme erilaista fanikilpailua. Tammikuun puolivälissä kummipelaajapäivänä jaetuista Fanikorteissa kisattiin nimmarien keräämisellä, kotiottelukäynneillä sekä joukkuekohtaisessa kilpailussa.

Head partners of the Tribe

Scroll to Top