- To
SB Vantaa kaatui kilpasarjan avauksessa
SM-karsintojen pettymys on pois pyyhkäisty ja nyt on päästy taas normitoimintaan. Etelän kilpasarja pyörähti viikonloppuna käyntiin ja Inkkareiden osalta oltiin tänään sunnuntaina Campo Sportissa. Lohkon muut porukat ovat SSV, Grani, SB Vantaa, VSS ja Rangers II. Lohkon kaksi parasta etenevät Eliittijatkosarjaan ja sitä kautta on sitten mahdollisuus päästä keväällä haastamaan SM-sarjan porukoita.
- To
Kausi käyntiin kahdella voitolla
Westend Indiansin A-poikien edustusjoukkue on aloittanut nuorten SM-sarjan kahdella voitolla. Kauden avausottelussa kaatui Classic Tampereella lukemin 8-5 ja ensimmäisessä kotiottelussa sai vierasjoukkue SPV selkäsaunan lukemin 13-6. Neljä pistettä ensimmäisistä peleistä on hyvä saavutus.
- To
Toropainen ”passivoiduttiin liikaa”
Westend Indiansin ykköshyökkäysketjussa yhdessä Sami Niskasen ja Valtteri Kainulaisen kanssa pelaavaa Santeri Toropainen iski Blue Foxia vastaan tehot 1+1. Kolmessa pelaamassaan ottelussa Toropainen kerännyt pisteitä yhteensä 3+2.
- To
Neljän maalin johdosta pistejakoon
Westend Indians kohtasi kauden neljännessä ottelussa Blue Foxin. Lauantai-iltana Otahallissa nähtiin vierasjoukkueelta hieno nousu neljän maalin takaa aina tasoihin ja kun jatkoajalla ei saatu paremmuutta joukkueiden välille, tasattiin pisteet 9-9 lopputuloksella. Joukkueiden parhaina pelaajina palkittiin Valtteri Kainulainen ja Johnny Ojala.
- To
Lauantaina Otahallille saapuu Blue Fox
Westend Indians nähdään tulevana lauantaina ensimmäistä kertaa tällä kaudella tositoimissa kotihallissaan Otaniemessä. Vastaan asettuu Blue Fox Uusikaarlepyystä, jolla on Indiansin tavoin kaksi voittoa avaustappion jälkeen plakkarissa. Ottelu on molemmille joukkueille viikonlopun ainoa peli, joten edeltävän viikon valmistautuminen on kohdennettu vain ja ainoastaan lauantai-illan otteluun.
- To
Äärimmäisen hieno 11-6-voitto Rusalta
Westend Indians pelasi kauden kolmannen ottelun viime kaudella miesten Salibandyliigasta sarjaporrasta alemmaksi pudonneen M-Teamin vieraana Helsingin Ruskeasuolla. Ottelulta odotettiin aktiivista salibandya sekä taitavia yksilösuorituksia. Indians päästi avausmaalin jälkeen M-Teamin vain kerran tasoihin, mutta hallitsi muutoin maalien valossa ottelua. Loppunumerot kirjattiin Indiansille 11-6.
Vanhemmat uutiset
- To
Salibandyliiga jatkuu maanantaina Turussa
Westend Indians palaa maaottelutauolta Salibandyliigan pariin maanantaina 11.11., kun joukkue matkaa Turkuun TPS:n vieraaksi. Reilu kahden viikon ottelutauko alkaa olla historiaa ja Salibandyliigan ensimmäinen neljännes käytännössä pelattuna.
- To
”Hunajata hunajata” x 7
TPS laittoi eilen turkulaisten maalibiisin soimaan ja kun Inkkarit osui kerran vähemmän niin tiukka tappio plakkariin Turun reissulta. Tepsi nousi SM-sarjan piikkipaikalle kun Inkkarit vaeltaa kahden pelin tappioputkessa.
- To
Kovaa kyytiä 1. ottelukierroksella
Uusi joukkueemme sai heti kovaa kyytiä, kun vastustajina oli AC Haki ja Tiikerit
- To
Tiukka harkkapeli Grani-Indians Black 5-6
Indians Black-00 pelasi tasaisen ja jännittävän harkkapelin Granin kanssa. Lopputulos kovan taistelun jälkeen 5-6.
- To
Tule mukaan harrasteryhmiin ja -joukkueisiin
Westend Indians täydentää jatkuvasti joukkueita ja ryhmiä. Heimon salibandytarjonnasta löytyy toimintaa aina perheen pienimmistä aikuisten harrastejoukkueisiin. Kerho- ja harrastetoimintaan on helppo liittyä ympäri vuoden!