- To
Heimon Kesäkuvakilpailun voittaja 2012
Westend Indiansin Kesäkuvakilpailu 2012 on päättynyt. Ensimmäistä kertaa järjestetyn kilpailun tarkoituksena oli koota kesäinen albumi Heimon vaatteissa ja tuotteissa liikkellä olleista Inkkareista.
- To
Treenipeleistä vauhtia SM-karsintoihin
Viimeisen kuukauden joukkue ollut lomailun jälkeen kasassa ja tuossa ajassa on keretty leireillä ja pelata muutama treenipeli. Kaikki tekeminen tähdännyt ensi viikonlopun SM-karsintoihin. Joukkue matkustaa tuttuun paikkaan Joensuuhun, jossa viime kausi päätettiin play-off karsinnoissa.
- To
Tasuri harjoitusottelusta Tiikereitä vastaan
Westend Indiansin miesten edustusjoukkue kohtasi kauden neljännessä harjoitusottelussaan 2. divarijoukkue Tikkurilan Tiikerit. Tiistai-illan myöhäisottelu pysyi vähämaalisena ja loppunumerot kirjattiin 3-3 tasatulokseksi Indiansin tasoitettua ottelun minuuttia ennen päätössummeria.
- To
Kilpajoukkueen kuulumisia
Indiansin C-tyttöjen kilpajoukkue päätti neliviikkoisen omatoimijaksonsa viikko takaperin ja palasi joukkueharjoitusten pariin. Fyysiset testit ovat joukkueen ohjelmassa tällä viikolla, joten pian päästään arvioimaan kuinka kesäharjoittelu on onnistunut.
- To
Joukkueen yhteinen taival alkanut
Kokoonpanoa ruvettiin viilaamaan huhtikuun lopun try-outeissa ja lopulta joukkue koki suhtkoht isoja muutoksia verrattuna edelliseen kauteen. Toki suurelta osin jo vuosia Heimossa tahkonneet ovat edelleen mukana, mutta ison ripauksen uusia tuulia tuovat seuran ulkopuolelta jengiin isolla rahalla haalitut pelurit ja koutsit. Tässä välissä on hyvä julkistaa joukkue kaudelle 2012-2013 ja katsastaa miten projekti on lähtenyt liikkeelle.
- To
Loviisan Tor kaatui harjoitusottelussa 7-6
Westend Indiansin miesten edustusjoukkue pelasi tiistai-iltana syksyn kolmannen harjoitusottelun, kun joukkue matkasi Loviisan Torin vieraaksi. Agricolahallissa pelatussa ottelussa Indians piti pintansa liigajoukkuetta vastaan ja nappasi ottelusta 6-7 voiton.
Vanhemmat uutiset
- To
Totaalijäätymisen esimerkki Leppävaarassa
Jos oli perjantain Oilers-pelissä voiton avaimet lopussa hyppysissä niin tänään niitä vasta tarjoiltiinkin. 30 minuuttia mentiin mukavasti omaa pelitapaa noudattaen, mutta toinen puolisko olikin sitten jotain ihan muuta. Peli suli totaalisesti käsiin ja Classic pääsi kotimatkalle pari pistettä mukana.
- To
Neljän pisteen viikko – OLS nurin lukemin 5-2
Westend Indians otti kauden kolmannen voittonsa, kun kotihallissa kaatui OLS lukemin 5-2. Kotijoukkue piti hallinnan kenttätapahtumista aina avausosumasta loppusummeriin eikä OLS päässyt pelaamaan vahvuuksillaan. Alkukausi on ollut oululaisille varsin synkkä, sillä joukkueella on vielä pistetili avaamatta viiden pelatun ottelun jälkeen.
- To
Sunnuntaina kotihallissa vastassa OLS
Westend Indians pelaa kauden toisen kotiottelunsa tulevana sunnuntaina, kun OLS saapuu Otahallille. Tuplaviikonlopun pääkaupunkiseudulla pelaava OLS kohtaa lauantaina SSV:n ja oululaiset hakevat kolmen ottelun jälkeen edelleen kauden avauspisteitään.
- To
Espoon herruus jatkoajalla Oilersille
Ensimmäisen kerran kuluvan kauden aikana astuttiin kaukaloon Espoon herruudesta taistelemaan. Värikäs ottelu siitä kehkeytyi, jossa johtoasema vaihtui useaan otteeseen kummallekin joukkueelle. Lopulta jatkoajalla Oilers iski vastahyökkäyksestä voittomaalin aikaan 63.33.
- To
Pistemestari harjoitusmuotona pienpeleissä
Pistemestari on salibandyyn tarkoitettu pelisovellus, joka toimii mm. iPhone ja iPad laitteilla. Pistemestarissa ideana on, että jokainen pelaaja kerää lyhyissä pienpeleissä henkilökohtaisia pisteitä, joita saa jatkuvasti vaihtuvien joukkueiden menestyksen perusteella. Indiansin C-tyttöjen edustusjoukkue pelaa Pistemestaria osana pienpelien harjoitusohjelmaa.