- To
Players Nightista arvokasta materiaalia
Westend Indians pelasi lauantaina kaksi harjoitusottelua salibandyliigajoukkueita vastaan Tampereella järjestetyssä Players Night -turnauksessa. Päivän ensimmäisessä ottelussa Indians kukisti Kooveen lukemin 6-5 ja toisessa pelissä turnausta isännöinyt Classic nappasi nuorella joukkueella voiton Indiansista kahden maalin erolla, 4-2.
- To
Tribal Cup 2014 – syksyn suurturnaus lähestyy
Westend Indians järjestää perinteisen juniorisalibandyturnauksen syyskuun toisena viikonloppuna Espoossa ja Helsingissä. Pelipaikkoina tänä vuonna toimii Otahallin sekä Tapiolan ja Leppävaaran urheiluhallin lisäksi myös Ruskeasuon arenacenter. Ilmoittautuminen turnaukseen on parhaillaan käynnissä!
- To
Harjoitusleiri takana – edessä Players Night
Westend Indiansin miesten edustusjoukkueen syksyn harjoitusleiri Kisakallion urheiluopistolla avasi samalla joukkueen harjoitusottelukauden. Leirin teema oli pallottomassa pelaamisessa ja pelitavan uusia juttuja käytiin läpi videoiden kautta. Käytännön toteutusta kokeiltiin ensimmäistä kertaa harjoitusottelussa Loviisan Toria vastaan sunnuntaina.
- To
Harjoitusottelukausi käynnistyy
Westend Indiansin miesten liigajoukkue aloittaa harjoitusottelukauden leirillä Kisakallion urheiluopistolla 2.-3.8., jonka yhteydessä pelataan syksyn ensimmäinen harjoitusottelu. Ennen sarjakauden alkua Indians kohtaa liiga- ja divarivastustajien lisäksi kaksi ruotsalaista joukkuetta.
- To
Indians Tribal Cup 2014 – ilmoittaudu nyt!
Indians Tribal Cup -turnaus on ollut viime vuosien syksyn kiistaton ykkösturnaus salibandyjunioreille! Syksyllä 2013 järjestettyyn turnaukseen osallistui 130 joukkuetta ja pelipaikoilla nähtiin yhteensä noin 2500 lasta ja nuorta nauttimassa huikeasta tunnelmasta!
- To
Liigajoukkue 2014-2015
Westend Indians valmistautuu seurahistorian toiseen salibandyliigakauteen 21 sopimuspelaajan voimin. Joukkueen runko on pysynyt kaksi edellistä kautta lähes muuttumattomana ja nuori joukkue on jälleen yhdessä vuoden kokeneempi.
Vanhemmat uutiset
- To
Keltainen yllätys Sb Vantaata vastaan
16.11 alueliigan peli SB Vantaa – Westend Indians 02 (4-9)
- To
Heimoa kuljettaa jatkossakin Åbergin Linja
Heimon joukkueet matkaavat Åbergin Linjan kyydissä ympäri Suomen sarjapeleissä sekä lukuisissa turnauksissa. Westend Indians ja Åbergin Linja jatkavat vuosia jatkunutta yhteistyötään niin tällä kuin seuraavallakin kaudella. Jartsin kurinpitolengginsseihin pukeudutaan siis tarvittaessa jatkossakin.
- To
Nokian KrP nousi neljän maalin takaa voittoon
Heimo johti ottelun puolivälissä jo 4-0, mutta vierailijan onnistui tulemaan tasoihin ja lopulta ohi. Nokian KrP onnistui viimeisessä erässä kaksi kertaa ylivoimalla. Eikä tästä Heimo enää noussut.